fbpx
Wolfsburg / Berliini, Saksa
tyosaksassa@gmail.com

Työsaksan ABC: A wie Ausbildung

Työsaksan ABC // A wie Ausbildung

Ausbildung tarkoittaa saksaksi koulutusta. Yleensä sillä viitataan kuitenkin ammatilliseen koulutukseen, joka Saksassa toteutuu oppisopimusjärjestelmän avulla. Noin puolet Saksan nuorista suorittaa ammatillisen koulutuksen näin, osin työpaikalla ja osin koulussa. Ammatillista koulutusta arvostetaan Saksassa monessa hommassa. Esimerkiksi pätevällä kaupan myyjällä (Einzelhandelskaufmann/Frau) on aina taustallaan koulutus. Koulutusta järjestetään 340 eri ammattiin.

Saksassa yritykset osallistuvat perinteisesti nuorten kouluttamiseen. Yritykset maksavat 75 prosenttia ammatillisesta koulutuksen kokonaismenoista, 25,6 miljardia euroa vuodessa.* Koulutettavia ottaa n. 20 prosenttia yrityksistä, enimmäkseen isot, vientivetoiset talot, joita vaivaa kasvava ammatillisten osaajien työvoimapula. Monille opiskelu työssä johtaa vakipaikkaan. Isoilla yrityksillä on kauppakamarien kautta tärkeä rooli myös koulutusjärjestelmän kehittäjinä.

Opiskelijoille työpaikalla kouluttautumisesta maksetaan pientä palkkaa. Palkka nousee asteittain, ja vaihtelee alakohtaisesti, keskiarvon ollessa n. 700-900 €. Täältä löytyy alakohtaista vertailua.

Vaikka Saksassa on tarjolla enemmän oppisopimuspaikkoja kuin on hakijoita, ei oppimussopimuspaikkojen kysyntä ja tarjonta aina kohtaa. Närää aiheuttaa joskus myös se, että parhaat paikat menevät yo-tutkinnon suorittaneille.

Suomessa työpaikalla oppimisen käytetään usein termiä “Saksan malli”. Myös ulkomaalaiset voivat hakea Saksan koulutuspaikkoja. Vapaita paikkoja voi katsella esim. tältä sivustolta ja neuvoja hakuun löytyy Agentur der Arbeitin ylläpitämältä the Job of my life-sivustolta.

*Lähteenä SK:n mainio artikkeli.

*affiliate-linkki*

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: