On kiehtovaa, miten työelämä muuttuu muun maailman mukana. Haastattelin Timo Parjasta muutama viikko sitten hänen pitkästä urastaan viennin ja ulkomaankaupan parissa. Materiaalia syntyi niin mahtava määrä, että jatkamme tässä toisessa osassa hänen kokemuksillaan 80-luvun alusta.
Ensimmäisen osan haastattelusta voit lukea täältä: Vientikettu kertoo: Myyjänä 70- ja 80-luvun taitteen Münchenissä
Suomen viennistä Saksaan
Rockpalast-konsertti helteisenä kesälauantaina Loreleyssa Rheinin varrella. Esiintyjinä mm. Joe Cocker ja kölninmurteella rokkava Bab. Kuva: Timo Parjasen kotialbumi
Länsi-Saksan vienti oli alkanut vetää 1960-luvun kuluessa ja kohosi jo 10 prosentin luokkaan Suomen viennistä ja tuonti sieltä nousi 20 prosentin tienoille. Itä-Saksalla ei ollut kauppavaihdossa kovin merkittävää asemaa. Näissä lukemissa vienti pysyi aina Saksan yhdistymisen aikaan vuonna 1990 asti.
Saksan ja Suomen välistä kauppaa perustettiin vuonna 1978 edistämään virallinen organisaatio, Saksalais-Suomalainen Kauppakamari. Parjasen mukaan myös Frankfurtin Kaupallisen Sihteerin Toimiston ja Konsulaatin merkitys oli tuolloin merkittävä tukemassa erityisesti PKT -teollisuuden messu- ja yleensäkin vientitoimintaa sekä etabloitumista maahan.
– Myös suomalaisyritysten Saksan-toimipisteiden toimitusjohtajien kuukausittaiset lounastapaamiset ja saunaillat aina jossainpäin Saksaa antoivat paljon uusia tuttuja ja sieltä ammensin paljon tietoa ja empatiaa kollegoilta.
Friitalan muotia Frankfurtiin
Ingeborg Frankfurtin Showroomissa 1980-luvun alussa.
Parjasen paluumuutto Münchenistä sujui ongelmitta. Hän sai töitä kotipaikkakunnaltaan, Laitilan läheltä 60 km:n päästä Turusta.
– Tämä Turun työsuhteeni ei kuitenkaan kestänyt kuin vuoden. Käydessäni Ulvilassa, Porin laidalla, silloinen asiakkaallamme kysyi yllättäen halukkuuttani aluevientipäällikön tehtävään Friitalan teollisen nahka- ja lammasturkin myyntityöhön Saksan kielialueella. Friitalan mallistosuunnittelusta vastasi noina vuosina jo silloin tunnettu Jukka Rintala ja tärkein vientituote oli miesten hirvennahkapusero. Pari päivää harkittuani muutin “maailmankaupunki” Poriin. Parjanen matkusti vientipäällikön tehtävässä paljon Keski-Euroopassa, lähinnä Muenchenissä, Frankfurtissa ja Düsseldorfissa. Matkapäviä tuli vuosittain n 80-100.
Lentävät lähdöt ovat olleet Parjasen vahvuus työelämässä. Sellainen tuli eteen myös kesällä 1980.
– Frankfurtin-myyntikonttorimme hoitaja “Inge” joutui muttamaan suomalaisen miehensä työn takia Suomeen. Päätimme yritysjohdon kanssa, että toimistopöytäni siirretään Ulvilasta Frankfurtiin ja minä muutin sinne 1980.
Ensitöikseen Timo sulki Frankfurtin keskustassa olleen 6 huonetta käsittäneen konttorin ja irtisanoi vuokrasopimuksen.
Hän muutti konttorin Eschborniin Wiesbadenin autobaanan varrelle “Haus der Mode”-showroomiin ja palkkasi saksalaisen assistentin “Ingeborgin” Hampurista.
– Työmatkaa asunnostani Frankfurtin vanhasta kaupunginosasta Bornheimista tuli autolla, toisinaan ruuhkaisen “Miguel Alleen” kautta normaalisti ennen aamuruuhkaa 30 min – ruuhkassa myöhemmin jopa 1 1/2 tuntia.
Parjanen vastasi Friitalan koko Keski-Euroopan myyntitoiminnoista ja toimiston budejetoidusta tuloksesta. Asiakaskunta koostui nahkapukineiden erikoisliikkeistä ja nahkapukineiden ostoketjuista sekä tavarataloketjuista, kuten Peek&Cloppenburg ja C&A, Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja hetkittäin Ranskakin. Kovin työ ei ollut jatkuva matkustaminen, koska taitava assistentti Ingeborg hoiti juoksevat toimistoasiat, vaan kuuden “proviisio -edustajan” valvominen ja heidän ajankäyttönsä maksimoiminen juuri Friitalan tuotteiden myyntiin. Se merkitsi jatkuvaa keskustelua muodista ja sen suuntauksista ja trendien asettamista mallistovaatimuksista sekä yksittäisten vaatemallien muuttamisesta saksalaiseen tai muiden maiden makuihin ja käytäntöihin sopivaksi.
– Tässä tehtävässä koin aluksi selviä nuoruuden aiheuttamia auktoriteettiongelmia. Kuusi edustajaa olivat kaikki yli 40- vuotiata ja minä 28. Oli aluksi kova pala osoittaa johtajuutta saksalaisille, mutta oikeilla suhtautumisella heidän ongelmiensa ratkaisuun sekin meni lopulta läpi.
Vuonna 1984 Parjanen päätti kuitenkin tehdä vaihteeksi jotain ihan muuta…
Koulutus kannattaa aina
Keke Rosbergin maailmanmestaruutta juhlittiin vuonna 1982. Kuva: Timo Parjasen kotialbumi
– Pyrin silloin vientipiireissä hyvin arvostetulle Vientikoulutussäätiön (nyk. Fintra) Vientimarkkinoija/Vientipäällikkölinjalle. Hakijoita oli lähes 200 ja vain 20 otettiin sisään. Pääsyvaatimuksena oli vähintään alempi korkeakoulu ja hyvä kielitaito. Lisäpisteitä sai ulkomailla asumisesta tai siellä suoritetuista opinnoista. Minut valittiin opiskelemaan Helsingin Kasarminkadulle elokuussa 1984.
– Meitä oli kaksi “ei korkeakoulututkinnon suorittanutta” opiskelemassa tuomarien, filosofian maistereiden, diplomi-insinöörien ja insinöörien sekä ekonomien kanssa. Tätä pidän eräänä elämäni onnistuneimmista päätöksistä ja ammattitaidon osoituksena.
Parjanen valmistui 1986 kesäksi asuttuaan ja työskenneltyään välillä Chicagossa Suomen Kaupallisen Sihteerin toimistossa ja Suomen Konsulaatissa osatyönään myös Suomalais-Amerikkalaisen Kauppakamarin sihteerin tehtävät. Sittemmin, muutaman Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, tie vei miehen USAn Chigagoon ja Kanadan Vancoueriin paperi- ja kartonkiteollisuuden myyntitehtäviin, jossa hän hoiti myyntiä mm. Saksaan ja Lähi-Itään.
– Mutta Pohjois-Amerikka onkin sitten jo aivan oman tarinansa arvoinen…. päättää Parjanen vaiherikkaan tarinansa.
Kolme vuotta sitten hän jäi aktiiviselle eläkkeelle varsin nuorena, 57-vuotiaana.
Tässä vielä Timo Parjasen vinkit Saksaan lähtijöille:
“Vanhemman vientiketun neuvot Saksaan muuttajalle”
- Ole rohkeasti oma itsesi. Älä pokkuroi, mutta muista elää “maassa maan tavalla”.
- Älä säikähdä saksalaisuuden jäykkyyttä verrattuna meidän skandinaavien joustavuuteen
- Pidä hymy yllä jopa tullessasi irtisanotuksi.
- Ole valmis tekemään harkitusti nopeita ratkaisuja, suurissakin asioissa.
- Älä ole rasisti – erilaisuus on rikkautta.
- Kannusta ja auta aina heikompaa.
- Palaa maitojunalla kotimaahan, jos tilanteet menevät ylivoimaisiksi – Paluu ei ole häpeä vaan rikastuttaa pitkän päälle elämänkokemustasi.
Kiitos Timo näistä mielenkiintoisista tarinoista!
