Jatkan kertomista omasta elämästäni, koska minulla kerrankin on ajankohtaista kerrottavaa blogin aihepiiriin liittyen! Jutun taustaa löytyy tästä uuden edessä – blogguksestani. Kerron tässä muutamasta tänä kesänä kokemastani työhaastattelusta ja muista työnhakuun liittyvistä ”kohtaamisista”.

(Muuten, tuo valokuva on edellisen työnantajani otattama promokuva ja sen kuvaaja on Thomas Koschel.)

Kontakteja Xingin kautta

Juuri kun olin alkanut toden teolla katsella työpaikkoja, minuun otti XING-portaalin kautta yhteyttä paikallisen suurehkon mainostoimiston henkilöstöpäällikkö. Hän lähetti sellaisen ”heippa, tsekkaa tämä työpaikka”-tyylisen lyhyen viestin. Olin iloinen, että joku oli löytänyt minut xingistä, harvemmin sieltä tulee tarjottimella konkreettisia työmahdollisuuksia. Soittelin tälle henkilölle heti seuraavana päivänä ja kävi ilmi, että toimisto etsi sosiaalisen median osaajaa, koska he olivat juuri perustamassa osastoa hoitelemaan sosiaalista mediaa. Heillä oli jo katsottuna osastopäällikkö ja nyt he etsivät siihen rinnalle kokenutta rivityöntekijää. Kerroin laveasti itsestäni ja laitoin pyynnöstä hakemuksen perään.

Parin viikon päästä sain sitten meilin, että heillä on niin paljon kokeneempia hakijoita, että eivät voi ottaa minua huomioon valinnassa. Nauroin vähän sisäänpäin, koska tämä henkilö, joka otti minuun yhteyttä, oli nimenomaan sanonut kiinnostuneensa minusta kokemukseni perusteella. Että olisiko todellinen syy heittää hakemukseni ö-mappiin kuitenkin ollut puhelinkeskustelussa ilmi tullut perhetilanteeni (lapset ja mainostoimistojen työajat ovat usein vaikea yhtälö), palkkatoiveeni (hei täytyyhän työstä vähän jotain saadakin…) tai vaikkapa aksenttini (josta hr-ihminen jo vähän huolestuneena kyseli kun juttelimme puhelimessa). Olisin tietty voinut selvittää tämän puhelinsoitolla, mutta en jaksanut.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan hauska kokemus, joka vahvisti tunnetta siitä, että sosiaalisissa verkostoissa kannattaa olla läsnä ja sieltä voi joskus poikiakin jotain.

Ristikuulustelussa vähän jännitti

Elämäni yllättävin työnhakukokemus sattui myös tänä kesänä. Olin hakenut töihin kaupungille, perusteilla olevaan digi-yksikköön ja olin tosi innostunut paikasta. Kun hakemisesta oli kulunut jo pari kuukautta ja olin jo unohtanut koko työn, minut kutsuttiin haastatteluun kirjeitse. Kirje sisälsi myös tiedon, että haastattelu perustuisi ennakkotehtävään, joka tehtäisiin paikan päällä. No mikäs siinä!

Saapuessani paikalle ilmoittauduin sihteerille, joka antoi minulle tehtävän ja puoli tuntia aikaa valmistautua keskustelemaan aiheesta. Tehtävä oli neliosainen ja siinä mm. tulkittiin kahta eri datalähdettä (kaupungin menestymistä kahdessa erilaisessa digi-vertailussa) sekä arvioitiin käytettyä tutkimusmenetelmää. Aika haastavaa! Ehdin valmistautua kolmeen kysymykseen, viimeinen meni minulta ohi sekä sisältönsä että ajankäytön puolesta. Kun referaatin päällikkö tuli hakemaan minua pienestä kokoushuoneesta toiseen tilaan haastatteluun, aloin jutella hänelle normaalisti. Lause jäi kuitenkin kesken ja leukani loksahti polviin, kun astuin huoneeseen ja näin KAHDEKSAN haastattelijaa, jotka istuivat soikean kokouspöydän ympärille. Haastattelijat edustivat perustettavan osaston lisäksi (2-3 henkeä) ainakin neljää eri tahoa kaupungin hallinnossa. Minä sain kunnian istua pöydän päässä. Ensin sain kertoa motivaatiostani hakea paikkaa ja sen jälkeen haastattelijat esittivät kysymyksen jokainen vuorollaan.

Keskustelu oli jotenkin väkinäistä, koska edes henkilökohtaisiin kysymyksiin (esim. ”Mikä sinua motivoi työssä?”) vastatessa ei tavallaan voinut katsoa vain kysyjää, vaan annoin aina katseeni kiertää myös koko ringin. Kysyjät eivät myöskään selvästikään olleet koordinoineet sisältöjä kovin hyvin etukäteen, koska kolme ensimmäistä haastattelijaa kysyi suurin piirtein samaa asiaa eri sanoin. Jäin takeltelemaan ja miettimään, olisiko minulla vielä jotain uutta kerrottavaa asiasta. (Kysymys oli yleinen, tyyliin ”Miten digitalisoituminen näkyy mielestäsi kaupungin hallinnossa?”) Jälkiviisaana olisi varmasti pitänyt reippaasti esittää vastakysymys tai pyytää tarkentamaan – hyvä kikka muuten voittaa aikaa tai sivuttaa vähän aihettakin työhaastattelussa, jos on vähän pihalla.

Koitin myös kysellä haastattelijoilta vastakysymyksiä ja viedä tilaisuutta keskustelun suuntaan, ehkä vähän vitsaillakin – helmasyntini saksalaisten kanssa – mutta se oli hankalaa, koska haastattelijoilla taisi olla lupa tai tarve puhua vain omalla vuorollaan. Olipa outo tilanne, mutta loppujen lopuksi tunnelma vähän keveni. En ole vielä saanut päätöstä kyseisestä paikasta, oletan sen tulevan kirjeitse kotiin kahden kuukauden sisällä. Jotenkin minulle kuitenkin jäi sellainen yleisvaikutelma, että en ehkä ole heidän hakemansa ”luova” henkilö…

Kaverille kanssa

Vielä yksi aika hauska ”hakemuskulku” mahtui tämän kesän kuvioihini. Olin hakenut kv-markkinoinnin paikkaa ja kyseisen yrityksen HR-päällikkö soitti minulle. – Minulla on yksi hyvä ja yksi huono uutinen… hän aloitti ja kertoi, että he olivat jo täyttäneet auki olleen paikan (ilmeisesti sisäisesti?), mutta että toimitusjohtajan tutun firmassa olisi ”ihan vastaava” paikka auki ja että hän mielellään laittaisi hakemukseni eteenpäin sinne. Pohdin tovin puhelimessa (ääneen), enkä yllätettynä jättänyt kovin hyvää vaikutelmaa itsestäni. Tuumasin kuitenkin, etten siinä mitään menetäkään ja annoin luvan laittaa hakemukseni eteenpäin.

Sitä iloisempi olin kun tästä ”kaverin firmasta” (joka paljastui suurehkoksi logistiikan-alan perheyritykseksi) sitten pyydettiin haastatteluun. Ehkä heillä oli vähän hakijoita koska ilmoitus oli aika spesifi ja peräänkuulutti mm. esimieskokemusta, jota minullakaan ei juuri ole. Haastattelu oli oikein mukava, pelkkää tavallista keskustelua ilman turhia kikkailuja ja kompakysymyksiä. Paikalla oli hr-päällikkö ja (vissiin ylennyksen saanut) ex-viranhaltija. Juttelimme brändeistä, heidän yrityksensä toimintamallista ja tietysti minun työkokemuksistani ja näkemyksistäni, mikä oli mielestäni oikein onnistunut yhdistelmä – he saivat varmasti rehellisen kuvan minusta ja minä hyvän kuvan yrityksestä. Teitittelimme toisiamme, mutta he kertoivat, että yrityksen sisällä sinutellaan. Mielenkiintoista oli myös, että tällä yrityksellä oli tosi huonot arvostelut kununussa, mutta tällä haastattelulla yritys kumosi ainakin minun ennakkoluuloni. Yrityksestä ei ole nyt jälkeenpäin kuulunut mitään, joten oletan, että hoitelevat paperityöt toisen hakijan kanssa ja saan jossain vaiheessa ystävällisen hylsykirjeen (tai jopa puhelinsoiton).

Vain nopeat elävät

Erään työhakemuksen lähetettyäni puhelin pirisi lupaavasti jo parin päivän päästä. Sain kutsun haastatteluun ja kehoituksen tulla arkivaatteissa. – Muuten voisi olla kiusallista, kun ei täälläkään kellään ole sen hienompia. Alku ainakin oli lupaavan rempseä, joten lähdin kiinnostuneena haastatteluun. Yritys haki markkinointi-ihmistä hoitamaan lähinnä USA:n markkinointia. Itse olin lähettänyt hakemukseni online-digi-markkinoinnin paikkaa silmällä pitäen, mutta paikka oli jo täytetty.

Haastattelijat olivat ikäisiäni tai vähän nuorempia ja tarjosivat heti kättelyssä du’ta. Ja tosiaan, nämä työntekijät olivat farkuissa, lenkkareissa ja T-paidoissa. Tämä nyt ei olisi yllättänyt minua vaikkapa Berliinin mainostoimistomaailmassa, mutta Wolfsburgissa päin silitetyt pöksyt, kiillotetut kengät ja valkoiset kauluspaidat ovat monilla ihan tavan asustus kotosallakin. Työelämässäkin olen törmännyt lähinnä smart casual -tyyliin.

Haastattelu sujui lähinnä keskustellen ja lopuksi tein koetyönä lyhyen mainostekstin yhdestä heidän tuotteestaan. Jo haastattelun päätteksi työnantajaosapuoli sanoi, että voisi hyvin kuvitella työskentelevänsä kanssani ja asia oli sillä selvä. Jonkin aikaa kesti sitten vielä työsuhteen ehdoista keskustelu. Olin hakenut kokopäivätyötä, mutta työmatkat, ruokatauot ja muut aikataulutekniset seikat huomioiden päädyimme siihen, että teen alkuun vain 30-tuntista viikkoa. Tiimissämme (5 naista ja 2 miestä) on kolme pienten lasten äitiä, jotka kaikki tekevät lyhennettyä viikkoa. Lisäksi firma maksaa lasten hoitokulut, eli aika perhemyönteistä menoa. (Tosin yrittäjä käsittääkseni säästää jonkin verran sosiaaliturvamaksuissa tällaisten palkanlisien kautta.)

Muuten työ vaikuttaa ihan mukavalta, systeemeissä ja talon tavoissa on tietysti jonkin verran oppimista. Yrityksessä tuntuu olevan oikein mukava henki, ja kaikki ovat per du.

Täytyy tässä muuten sanoa, että lyhyemmät työpäivät ovat ainakin viikon kokemuksella tosi hyviä. Ehdin ekalla viikolla iltapäivisin fysioterapiaan, hammaslääkäriin, joogaan ja salille. Arvatkaapa vaan kuinka paljon tällaisia aktiviteettejä mahtui ohjelmaan 40+-tuntisella työviikolla? No ei yhtään. Toisaalta on hankalaa pudottaa hanskat klo 15, kun pari kollegaa jää vielä hommiin.

Ja mitä opin tästä kaikesta…

Ainakin sen, että koskaan ei tiedä mitä kautta mahdollisuuksia aukeaa, eli ovet vaan auki joka suuntaan. Lisäksi sen, että haastatteluja ja haastattelijoita on kovin erilaisia – ikinä ei tiedä mikä odottaa. Kannattaa kysyä, kuka haastattelussa on paikalla, jos siihen on mahdollisuus.

Itselleni kiinnostavaa oli myös, että vuosi sitten paikan löytäminen oli kiven alla. Nyt olen yht’äkkiä hyvinkin kiinnostava kandidaatti. Mitä tapahtui? Arvauksia:

  • Vaikka olin äitiyslomalla touhunnut kaikenlaista tutkimuksesta työharjoitteluun, olin aiemmin työnantajille ensisijaisesti pienten lasten äiti ja sinällään riski. Nyt puolessa vuodessa olen kai jo antanut näytön, että kykenen edelleen työntekoon.
  • Uskon että kiinnostavuuteeni työnantajien silmissä vaikutti myös paikallinen työkokemus. Ehkä alasaksilaisen perheyrityksen silmin on vaikea kuvitella, millaista työ vaikkapa berliiniläisessä mainostoimistossa tai suurlähetystössä on. Monilla näyttää olevan käsitys, että suurlähetystöllä ”hienostellaan” samppanjalasit käsissä ja seurustellaan tärkeiden ihmisten kanssa. (Toim. huom. käsitys on täysin väärä!)
  • Hain oikeita paikkoja: Suuntautumalla enemmän markkinointiin viestinnän sijasta ”löysin” alan, jolla näkyvin heikkouteni eli pienet kielivirheet eivät paina vaakakupissa niin paljon kuin viestinnässä, jossa kaikenlainen ulosanti on keskiössä.
  • Ehkä työnantajat ovat käyneet lukemassa google-kääntäjällä tätä blogia (CV:ssäni on linkki!) ja ihastuneet ikihyviksi. Tai sitten nauraneet itsensä kippuraksi. Ei siis sen takia, että olisin erityisen hauska, vaan koska googlen kääntäjä on niin huono.

Ja ihan tärkeimpänä huomiona: Työhaastattelut voi ottaa myös harjoituksen kannalta! Kun olet nähnyt erilaisia tilanteita ja ihmisiä tarpeeksi, osaat hoitaa myös sen unelmatyöpaikan kotiin, kun se osuu kohdalle.

Posted by:Maria Heiskanen-Schüttler

Asun Saksan Wolfsburgissa, Volkswagen-konsernin kotisijoilla ja työskentelen markkinoinnin parissa. Työpaikka Saksassa -blogi on minulle mukava harrastus. Se esittelee saksalaisen työelämän eri puolia, kirjoittamattomia sääntöjä ja ilmiöitä. Näissä riittää ihmeteltävää!

Vastaa