
Hartz IV on työttömyyskorvaus, jota nauttivat työkykyiset henkilöt, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen. Joskus tuesta kuulee myös käytettävän nimitystä, alg II (Arbeitslosengeld ii). Tuen suuruus vuonna 2017 on kuukaudessa elämäntilanteesta riippuen 368 € (parisuhteessa) ja 409 € (yksinasuva/yksinhuoltaja). Tämän lisäksi maksetaan saajan vuokra (Kaltmiete) ja vuokran sivukustannukset sekä lämmitys, sosiaalimaksut ja sairausvakuutus. Tuen tavoite on taata ihmisarvoinen elämä.
Hartz IV ei kuitenkaan ole vastikkeeton ja sitä voidaan lyhentää, mikäli sen ehdot eivät täyty. Tukea voi saada, jos ei ole omaisuutta ja myös puoliso on pienituloinen tai vailla tuloja.
Tukea nauttivat asioivat kunnan tai kaupungin ylläpitämässä Jobcenterissä.
Hartz IV on ollut kiistelty ja sitä on pidetty liian alhaisena aina siitä lähtien, kun se ajettiin läpi vuonna 2004. Hartz IV:llä korvattiin aiempi pitkäaikaistyöttömien korvaus ja toimeentulotuki, ja uusi tuki jäi keskimäärin selvästi aikaisempaa pienemmäksi.
Ennen Hartz IV-tuelle “tippumista” jokainen, jolla on kirjat Saksassa ja joka on ollut viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä 12 kuukautta töissä (viimeiseksi Saksassa) on oikeutettu kuuden kuukauden ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen (Arbeitlosengeld I, ALG1). Jos on ollut töissä 24 kuukautta, ansiosidonnaista korvausta voi saada 12 kuukauden ajan. Yli 50-vuotiaat voivat saada korvausta 24 kk.
Lisätietoja:
Lue täältä mitä kannattaa tehdä, jos olet työttömänä Saksassa.
Tietoa ja lomakkeita saksaksi: http://www.hartziv.org