fbpx
Wolfsburg / Berliini, Saksa
tyosaksassa@gmail.com

XING osa 1: Profiilin luominen

Xing -verkoston luominen

Jos olet ehtinyt jo tutkiskella työnhakua Saksassa, olet varmasti törmännyt Saksan suurimpaan verkostoitumisportaaliin XINGiin. Se vastaa pitkälti suomalaisille tutumpaa LinkedIN-verkostoa, mutta on saksankielinen. Kannattaako suomalaisen työnhakijan perustaa XING-profiili? Kannattaa ehdottomasti, jos aikoo hakea seuraavien vuosien aikana Saksasta töitä, on kiinnostunut verkostoitumaan paikallisten kanssa ja kokee, että verkostoitumisesta voisi olla ammatillista hyötyä.

Kansainvälisissä yhteyksissä myös LInkedIn-profiili voi riittää ammatilliseen verkostoitumiseen. Silti voi olla kiinnostavaa verkostoitua myös “paikallisväreissä”. XINGin avulla voit koittaa esimerkiksi selvittää, millaista slangia oman alasi edustajat käyttävät Saksassa, katsastaa vaikkapa oman paikkakuntasi verkostoitumistilaisuudet tai oman ammattiryhmän kuulumiset. Esimerkiksi omalla alallani kansainvälisen markkinoinnin parissa lähes kaikki kollegani ovat sekä LinkedInissä että XINGissä. XINGistä löytyvät liikekumppanit ja paikalliset partnerit, LinkedInistä asiakkaat ja mediapartnerit ja alan ammattiryhmät löytyvät kummastakin mediasta.

Näillä ohjeilla pääset alkuun! Kerron tässä jutussa pääpiirteittäin, mitkä ovat XING-profiilin keskeiset elementit. Jatkan myöhemmin XINGin käytöstä verkostoitumisessa.

Aloita siis klikkaamalla tätä linkkiä: www.xing.de

Perustiedot (Beruflicher Steckbrief)

Perustietosi eli titteli ja työnantaja sekä opintoarvo näytetään aina kuvasi alla XING-hauissa.

XING perustiedot

“Beruflicher Steckbrief” kokoaa  työnantajaa kiinnostavat perustiedot.

DOs. Jos olet töissä ja sinulla on työnantaja ja selvä nimike, niin asia on suhteellisen yksinkertainen. Tittelin ja koulutuksen suhteen kannattaa miettiä, kääntyykö se ymmärrettävästi saksaksi ja jos ei, niin mikä olisi saksalainen tai kansainvälinen nimike, joka parhaiten kuvaisi hankkimaasi koulutusta.

Jos puolestaan olet työttömänä, voit koittaa miettiä, miten voisit kuvata työttömyyttäsi työnantajan kannalta mahdollisimman kiinnostavasti:

  • Berufliche Neuorientierung (esim. nach der Eltenzeit/ nach Familienumzug nach Deutschland etc.)
  • Berufliche Auszeit tai “Sabbatical”.
  • Mahdollista on myös viitata työttömyyden mukanaan tuomaan etuun: Voit aloittaa nopeasti uudessa paikassa. Tällöin voit kirjoittaa vaikkapa “frei verfügbar / Ad hoc verfügbar / sofort für Sie verfügbar”.
  • Myös “Auf der Suche nach neuen Möglichkeiten/Herausforderungen” on mahdollinen.

DONTs Jos olet työttömänä työnhakijana, statukseen ei kannatta kirjoittaa “Arbeitslos” tai “Arbeitsuchend”.

Asetukset

XING valikko asetukset

XING valikko asetukset

  • Et ole aktiivisesti etsimässä uutta työpaikkaa, mutta olet avoin tarjouksille? Aseta tämä asetuksiisi kohdassa „Meine Karrierewünsche“. Voit valita asetuksista joko aktiivisen työnhaun, “avoimuuden” ja “ei tällä hetkellä kiinnosta” välillä.
  • Kontaktdaten – yhteystiedot kannattaa pitää ajan tasalla.
  • Einstellungen-osassa voit lisätä tietoja mm. toivetyönantajasta ja palkkatoiveesta sekä valita, kenelle muutokset profiilissasi näkyvät.

 

Motto herättää kiinnostuksen

Xingissä on heti profiilin alussa hauska Profilspruch-kohta. Tämän moton tai mietelauseen avulla voit herättää lukijan mielenkiinnon ja kertoa jotain itsestäsi ja motivaatiostasi.

DOs Tähän kannattaa keksiä jotain olennaista ja napakkaa, joka herättää lukijan mielenkiinnon. Kannattaa siis kertoa omasta motivaatiosta: Miksi juuri minut pitäisi palkata?

Toinen vaihtoehto on valita mieltäsi sykähdyttävä ja itseäsi kuvaava mietelause. Lukijalle mielenkiintoista olisi tietysti, jos motto on omaa käsialaasi. Usein näkee myös erilaisia sitaatteja. Jos käytät lainausta, on hyvän tavan mukaista laittaa myös sitaatin lausujan nimi esiin. Myös mietelauseen tulisi kuvata työminääsi tai kompetenssejasi.

DON’T Älä valitse tarkoituksetonta lausetta, joka kuulostaa kauniilta tai hassulta: (“Das Leben ist wie zeichnen – nur ohne Radiergummi.”)

Mitä etsit ja mitä tarjoat?

Seuraavassa kohdassa määritellään mitä tarjoat ja mitä etsit („Ich biete“ ja „Ich suche“) – tämä on keskeinen alue, jonka perusteella profiilisi tulee löydetyksi (esim. headhuntereiden) hauissa.

DOs Ich biete-kohdassa kannattaa käyttää vahvoja asiasanoja, jotka kuvaavat parhaiten keskeisiä kompetenssejasi ja joiden avulla sinut voidaan löytää haulla (esim. Programmierung Java, Content Marketing, Übersetzungen Finnisch-Deutsch).

Suchen-kohdassa kannattaa myös keskittyä siihen, millaisia töitä etsit.“eine Festanstellung im Bereich Buchhaltung in Frankfurt am Main” Hyvällä rajauksella saatat osua vaikkapa headhunterin haaviin.

DON’T

  • Älä valitse tähän kohtaan ominaisuuksia (Teamfähigkeit) tai tosi yleisiä sanoja (Programmierung, Übersetzungen)
  • Ei kannata valita liikaa sanoja, kolmesta viiteen ydinosaamisaluetta riittää.
  • Premium-jäsenet voivat lisätä myös kolme tärkeintä osaamisaluetta (TOP-Fähigkeiten)
  • Jos etsit töitä, älä kirjoita Suchen-kohtaan “neue Kontakte“, “nette Leute” tai “Finnen in Deutschland” vaan keskity hakemaasi työpaikkaan. (Jos haluat ensin vain verkostoitua tai katsella ympärillesi, nämä lauseet ovat tietysti ihan OK!)

Työpaikat ja opinnot

Työpaikkoja ja opintoja lisätessä kannattaa miettiä antamiasi kuvauksia saksalaisten työnantajien näkökulmasta. Ymmärtääkö yrityksen nimen ja työnimikkeesi perusteella, mitä olet tehnyt? Esim. “Varkauden kaupunki” kannattaa kääntää “Stadt Varkaus” tai “YLE” “Finnischer Rundfunk”.

Kaikille työnimikkeille ei myöskään ole suoraa saksalaista vastinetta. Ongelma koskee erityisesti hoitoalan ammatteja ja opintoja. Kannattaa siis miettiä käännöstä tarkasti. “Beschreibung”-osaan voi lisätä kuvauksen työn sisällöistä ja vastuista sekä siihen mahdollisesti liittyvistä opintovaatimuksista.

Osaaminen ja erikoismaininnat (Qualifikationen & Auszeichnungen)

Tähän kohtaan voi laittaa kaikki suoritetut (lisä)kurssit tai opinnot, joista on olemassa todistus. Erityisen arvokkaita ovat mahdolliset kunniamaininnat ja stipendit, jotka voi myös kirjata tämän otsikon alle.

Luottamustoimet ja kiinnostuksen kohteet (Organisationen & Interessen)

Harrastatko aktiivisesti, teet vapaaehtoistyötä tai onko sinulla luottamustoimia? Ne kannattaa lisätä tähän kohtaan.

Portfolio (Vain Premium-jäsenille)

Portfolio-osuus on avoinna maksullisen xing-profiilin käyttäjille. Portfolioon voi lisätä kuvia, videoita tai tekstiä järjestää nämä visuaalisesti kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Myös linkit ovat mahdollisia.

XING – Muuta muistettavaa

  • Muista päivittää profiilisi säännöllisesti: Projekti siellä, kurssi täällä
  • Hajataitoja ei kuitenkaan kannata kerätä – päivitä siis vain tiedot, jotka sopivat “brändiisi” (noudatat tässä myös saksalaisen CV:n periaatteita)
  • Uusien kontaktien lisääminen vaikuttaa algoritmiin ja profiilisi näkyvyyteen.
  • Hyvä (miel. valokuvaamossa otettu) valokuva on ensiarvoisen tärkeä
  • Jos olet aktiivinen somessa tai sinulla on oma nettisivu, kannattaa nämä lisätä profiiliin

PS. Älkää katsoko minun profiilistani mallia – se ei ole erityisen hyvä 🙂 Jos jollakulla on taiteen sääntöjen mukaan täytetty profiili ja antaa luvan käyttää sitä tässä jutussa esimerkkinä, ilmoittaudu!

 

One Response

  1. […] kävin läpi XING-profiilin pääkohdat ja mitä niihin voi kirjoittaa. Juttu löytyy täältä: XING osa 1: Profiilin luominen. Pelkkä profiilin perustaminen ei kuitenkaan aina riitä työn löytämiseen, vaan omaa […]

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: