Saksalainen puhuu, suomalainen kuuntelee?

Tämä kuva tuli vastaan facebook-feedissäni muutama päivä sitten. Vitsi viittaa tietysti naisten ja miesten rooleihin. Mutta minä -ennen kuin ehdin ajatella asiaa tietoisesti- näin sinivalkoisilla silmilläni suomalaisen ja saksalaisen. Tuntuuko tutulta?

Kuva: Jason Adam

Tarkennan vähän: Mielikuvassani ei niinkään ole kyse osaamisesta tai asemasta kuin keskustelurytmistä. Kun saksalaisessa työelämässä neuvotellaan ryhmässä vaikkapa meneillään olevasta asiakasprojektista, ei keskustelun tuoksinnassa puheenvuoroja pyydetä tai anneta, ne otetaan. Kuvassa voisi siis olla saksalainen ja suomalainen. Saksalainen puhuu, ja suomalainen tuntee ettei saa suunvuoroa, on ehkä jopa näreissään. Onko saksalainen töykeä? Suomalaisen mielestä on. Saksalaisen mielestä suomalainen on omituisen hiljainen. Vaivaako sitä joku? Se ei reagoi mihinkään sanottuun, ei nyökkäile mukana, ei tartu keskusteluun… mahtoiko se vähän hymyillä äsken, vai oliko sillä vaan silmässä elohiiri? Saksalaisen mielestä suomalainen on vähän passiivinen. Tai tosi ujo. Hän ei ole ihan varma.

Suomalainen ja saksalainen keskustelurytmi

Suomalaisessa keskustelussa yksi puhuu, muut kuuntelevat hiljaa. Puheenvuoron jälkeen seuraa pieni tauko ja toinen jatkaa – kuin monta monologia peräkkäin. Sanotulla on enemmän painoa, kuin Saksassa: Suomalainen ei edes halua osallistua keskusteluun, ellei hänellä ole tärkeää sanottavaa, joka vie asiaa eteenpäin. Suomalainen kokee osallistuvansa keskusteluun myös kuuntelemalla.

Saksalainen puolestaan tarttuu aloitettuun ajatukseen lennosta ja jatkaa juttuaan pitkäänkin. Hän myös mielellään syventää teemaa ja saattaa innostua keskustelemaan yksityiskohdista pidemmäksikin aikaa. Myös puheenvuorot, jotka kokoavat jo sanottua yhteen, ovat tavallisia.

Saksassa on kohteliasta osallistua keskusteluun myös kuunnellessa esim. pienin nyökkäyksin tai välisanoin (aha, ok, mmm…) sekä osoittaa näin kiinnostusta aiheeseen. Vasta oman mielipiteen esittäminen lasketaan oikeaksi osallistumiseksi keskusteluun.

Tuumailutaukoja ei jaeta Saksassa samaan malliin kuin Suomessa. Pidemmät tauot keskustelussa ovat osallistujille epämiellyttäviä. Kun suomalainen ja saksalainen keskustelevat, suomalainen lahjoittaa puheenvuoron pois jo vetäessään henkeä lauseiden välissä. 

Työelämän keskustelutilanteet

Työelämän viestintätilanteissa Saksassa oletetaan usein reipasta otetta, asioiden ja asiantilan (kyllä, myös keskeneräisten töiden ja projektien!) sanavalmista kommentointia ja “tilannekatsauksia”. Keskustelutilanteissa suunvuoro vaihtuu lennossa, pieni päälle puhuminen on suotavampaa kuin taukojen jättäminen. Puheenvuoron käyttäminen ja oman mielipiteen sanominen osoittaa kiinnostusta ja motivaatiota – vaikka se sanottava ei olikaan niin originellia tai tähdellistä.

Kiivas argumentointi ja perustelu saattaa kuulostaa suomalaisen mielestä riidalta, mutta se on vain tapa tuoda eri puolia asioista esiin. Saksalaiset eivät ole yhtä konsensushakuisia kuin suomalaiset. Asioista keskustellessa kovakaan argumentointia ei pidetä henkilökohtaisena loukkauksena.

Asiakas- tai neuvottelutilanteissa tai vaikkapa työhaastattelussa rytmi on tietysti vastavuoroisempi ja molemmat osapuolet pääsevät helpommin ääneen. Neuvotteluparteria kuunnellaan ja kunnioitetaan. Suomalaisittain voimakas argumentointi ja kriittinen kyseenalaistaminen kuuluvat kuitenkin usein myös näihin tilanteisiin.

Myös puutteellinen kielitaito voi johtaa lyhyisiin virkkeisiin, argumentoinnin heikkouteen ja vaikeuksiin “löytää sopivaa hetkeä” omalle ulostulolle. Hyvä vinkki on valmistautua – myös firman sisäisiin – tapaamisiin ja keskusteluihin hyvin ja miettiä omat pääpointit valmiiksi. Jos kielen kanssa on vaikeuksia, kannattaa myös miettiä miten ne esittää. 

Ja lopuksi…

Omien sisäänkasvaneiden kulttuuristen ominaisuuksien muuttaminen on välillä tosi vaikeaa. Saksassa työelämässä suomalaisittain kohteliasta hiljaa kuuntelemisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska kaikkia saksalaisia ei voi muuttaa, ei auta kuin muuttaa omaa ajattelumalliaan ja koittaa avata suunsa.

Summa summarum: Saksalainen ei ole töykeä. Suomalainen ei ole passiivinen. Molemmat vain toteuttavat oppimaansa keskustelutapaa, ja erilainen keskustelurytmi saattaa johtaa erinäisiin väärinymmärryksiin.

Ps. Tällaisia kulttuurijuttuja kirjoittaessa on pakko vähän yleistää ja vetää mutkia suoraksi… tietysti on olemassa myös hiljaisia saksalaisia ja suomalaisia, jotka saavat suunsa auki oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.