
Koskaan ei ole liian aika suunnitella ensi vuoden lomia! Saksassa pyhäpäiviä on muutama enemmän kuin Suomessa ja osa lomapäivistä on osavaltiokohtaisia. Luvassa on siis paljon arkipyhiä ja niihin liittyviä – usein paikallisia – traditioita. Sijoittamalla lomapäivät strategisesti pitempien lomien ja pitkien viikonloppujen yhteyteen (nk. Brückentag) voi lisätä omaa vuosilomaa mukavasti. Kuulostaa mukavalta, vai mitä?
Toisaalta Saksassa esim. jouluaatto ja uudenvuodenaatto ovat puolikkaita työpäiviä, joten ehtiihän sitä myös sorvin äärellä viettää aikaa.
Juttu on osittainen kopio viime vuodelta!
Kansalliset vapaapäivät tekevät arjesta loman

Ostsee on köyhän miehen Mallorca.
Uusi vuosi 2019
Tiistai 1. tammikuuta 2019 on lomaa. Ja siitä se lomavuosi sitten alkaa…
Pääsiäinen
Pitkä perjantai 19.04.2019 ja Pääsiäismaanantai 22.4.2019 ovat myös Saksassa vapaapäiviä. Pääsiäinen on saksalaisille ehkä jonkin verran merkityksellisempi juhla kuin suomalaisille keskimäärin. Pääsiäistä juhlitaan syömällä hyvin ja lapsia lahjotaan jouluiseen tapaan muullakin kuin suklaamunilla. Myös katoliset pääsiäiskulkueet ovat tavallisia.
Vappu – Tag der Arbeit
Keskiviikkona 1. toukokuuta 2019 on vapaapäivä koko Saksassa, kuten Suomessakin. Vappua voi viettää vaikkapa kansanjuhlissa, joissa yleensä pystytetään juhannussalkoa muistuttava “Maibaum” tai vappumarssilla koko yhteiskuntaa vastaan. Berliinissä vappumarssi päättyy usein autojen polttamiseen, kivien heittelyyn ja poliisisaartoon, joten olkaapa varovaisia!
Helatorstai – Christi Himmelfahrt
Helatorstai 30. toukokuuta 2019 on vapaapäivä koko Saksassa. Perjantai on periaatteessa tavallinen työpäivä, mutta koulut ja päiväkodit ovat usein kiinni ja pitävät ns. „Brückentagin“ eli siltapäivän. Se tarkoittaa loman pidentämistä loman ja viikonlopun väliin jäävällä päivällä tai päivillä. Helatorstaina vietetään myös isänpäivää (Vatertag – Herrentag – Männertag). Ei kuitenkaan kannata vielä alkaa kutoa iskälle sukkaa, sillä tätä isänpäivää vietetään poikaporukalla luonnon helmassa kera kaljakärryn.
Helluntai – Pfingsten
Varsinainen helluntai on sunnuntaina, mutta 9. kesäkuuta 2019 on Pfingstmontag ja näin ollen lomapäivä koko Saksassa. Helluntai on kirkollinen juhlapäivä (Pyhän hengen päivä tai “Kirkon syntymäpäivä”), mutta Saksassa siihen liittyy usein myös kevään juhlistamista esim. Pfingstbaumin pystytyksen ja yhteislaulun merkeissä.
Pyhän ruumiin juhlapäivä – Fronleichnam
Torstaina 20. kesäkuuta 2019 juhlitaan pyhää ruumista, mutta vain katoliset osavaltiot kunnioittavat juhlaa vapaapäivällä. Vapaapäivä on siis seuraavissa osavaltioissa: Baden-Württemberg, Bayern, Hessen, Nordrhein-Westfalen, Rheinland-Pfalz ja Saarland. Itse en ole tämän juhlapäivän vietosta viellä päässyt osalliseksi, mutta ilmeisesti kuvaan kuuluvat erilaiset kristilliset kulkueet maalla ja merellä.
Saksojen yhdistymisen päivä – Tag der Deutschen Einheit
Torstaina 3. lokakuuta 2019 koko kansakunta suuntaa juhlimaan Saksojen yhdistymistä. Tyypillinen tapa juhlia on oluen ja makkaran kyllästämät katujuhlat, lapsille ilmapallot ja hattarat kouraan.
Uskonpuhdistuksen muistopäivä – Reformationstag
Torstaina 31. lokakuuta 2019 vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää, joka on vapaapäivä seuravissa osavaltioissa: Brandenburg, Bremen, Hamburg, Mecklenburg-Vorpommern, Niedersachsen, Sachsen, Sachsen-Anhalt, Schleswig-Holstein ja Thüringen.
Allerheiligen
Perjantaina 1. marraskuuta 2019 on kirkollinen juhlapäivä ja vapaapäivän kera sitä juhlitaan seuraavissa osavaltioissa: Baden-Württemberg, Bayern, Nordrhein-Westfalen, Rheinland-Pfalz ja Saarland
Buß- und Bettag
Keskiviikkona 20. marraskuuta 2019 on kirkollinen juhlapäivä ja Sachsenissa myös vapaapäivä.
Joulu ja uusi vuosi 2020
24.12. on Saksassa perinteisesti ainakin puolikas työpäivä – tänä vuonna se osuu tiistaille. Monet firmat pitävät sen kuitenkin lomaa. 25.12. ja 26.12. ovat Saksassa lomapäiviä.
Tiistaina 31.12.2019 ja Keskiviikkona 1.1.2020 juhlitaan sitten jo uutta vuotta – uusi lomakausi alkakoon!
Koulujen loma-ajat
Koulujen lomat osavaltioittain löytyvät täältä.
One Response
[…] Saksassa työtä tekevällä on keskimäärin 29 lomapäivää vuodessa. Ja niistä kannattaa ottaa ilo irti – sen saksalainenkin osaa! Mitä kannatta siis ottaa huomioon lomien suunnittelussa, jos olet töissä Saksassa?Kurkkaa tästä myös vuoden 2019 arkipyhät. […]