fbpx
Wolfsburg / Berliini, Saksa
tyosaksassa@gmail.com

Työsaksan ABC: L wie Leiharbeit

vuokratyö Saksa

Leiharbeit eli vuokratyö on työsuhdemuoto, josta voidaan käyttää myös nimitystä Zeitarbeit, Personalleasing tai Arbeitnehmerüberlassung. Leiharbeitista on kyse silloin, kun Työnantaja (Verleiher) sopii työntekijän (Leiharbeitnehmer) palkanmaksusta kolmannen osapuolen (Entleiher) kanssa. Vuokraajafirma on lain edessä tällöin työnantaja, vaikka itse työ suoritetaan muualla.

Vuonna 2017 2,8 prosenttia Saksan työvoimasta oli vuokratyöläisiä. Tietyillä aloilla, kuten metalli- ja varastotyö tai postitus vuokratyöläisiä oli jopa 15% kaikista työllisistä. Vuokratyöläisten osuus työvoimasta kasvaa edelleen.

Vuokratyövoiman avulla firma voi hoitaa esimerkiksi sesonkiaikojen lisätyöt kustannustehokkaasti palkkaamatta omaa työvoimaa tai paikata vaikkapa sairaspoissaolojen aiheuttaman äkillisen miehistövajeen.

Saksassa oli vuoteen 2017 tavallista, että suuret yritykset käyttivät vuokratyövoimaa vuosikausia omien työntekijöiden rinnalla. Vuokratyöntekijät saattoivat käytännössä tehdä samaa työtä kuin “oma väki”, mutta saivat pienempää palkkaa, kuin (usein kalliisiin, ammattiyhdistysten neuvottelemiin tariffeihin sidotut) kollegansa.

Vuonna 2017 lainsäädäntöä muutettiin siten, että kymmenennestä työskentelykuukaudesta alkaen vuokratyöntekijän tulisi saada samaa palkkaa kuin samaa työtä tekevät kollegansa. Firmat eivät myöskään saa työllistää samaa vuokratyöntekijää yli 18 kuukautta putkeen. Lainsäädännön tarkoituksena on parantaa vuokratyöläisten asemaa ja sen toteutumista valvoo Bundesagentur der Arbeit.

 

One Response

  1. […] jo ennen muuttoa, että helpoin tapa päästä töihin Saksassa on vuokratyöfirmojen kautta. Saksaan saavuttuani hainkin pääasiassa vuokratyötä. Monet suuret yritykset testaavat […]

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: