Mistä töissä uskaltaa puhua?

Miten meni viikonloppu? Meidän Jaska jäi taas luokalleen! Miten Teijan psykoterapia etenee ja onko Tepon mökkilaituri jo valmis? Kahvitauolla suomalaiset istuvat pomosta hanslankariin rinta rinnan ja vaihtavat kuulumisia. Tutussa työyhteisössä kaikki yleensä tietävät toistensa yksityiselämästä yhtä ja toista, vähintään kuulopuheita. Saksassa yksityiselämän käänteet ja varsinkin kolhut säästetään kollegoiden korvilta. Saksalaiset aloittavat keskustelun muiden kanssa helposti smalltalkilla – mutta keskustelun taso myös pysyy ja pidetään mielellään yleisenä. Varsinkin työelämän keskusteluissa pysytellään usein ammatillisella tasolla, jota me suomalaiset hallitsemme huonosti.

Cover Photo by Austin Distel on Unsplash

(Psst! Kuten kaikki kulttuurijuttuni, tämä sisältää jonkin verran yleistyksiä. Erilaisissa firmoissa on tietysti erilainen kulttuuri. Myös työntekijän persoonallisuus, tiimin tilanne, työtilanne, millaista työtä tehdään jne. vaikuttaa asiaan. )

Smalltalkista seuraelämän saloihin – Suomalainenko tuppisuu?

Suomalaiselle kynnys aloittaa keskustelu vieraiden kanssa on usein korkea. Lähtökohtaisesti emme halua häiritä muita ja katselemme mieluummin seiniin kuin toisen silmiin. Saatamme kuitenkin tulkita saksalaisen kohteliaan keskustelunavauksen tai retoriset kysymykset henkilökohtaisena kutsuna tutustua paremmin. Jokainen työelämässä tapaamamme tyyppi on lähtökohtaisesti toinen ihminen, jolle voimme kertoa huoletta jotain myös itsestämme. Ja kun keskustelu on kerran avattu ja tunnemme olomme kotoisaksi toisen seurassa, meitä ei pysäytä mikään. Pari kerta uuden ihmisen tavattuamme kerromme sujuvasti mummimme tekohampaista, tunteistamme ja Mustin lonkkaviasta. Saksalainen saattaa tuntea itsensä tilanteessa epämukavaksi. Too much information! Voidaanko mieluummin puhua urheilusta tai ruoasta?

Mutta miten tämä nyt näinpäin meni? Eikö suomalaisen juuri pitänyt olla se tuppisuu, joka ei osaa keskustella? Totta toinen puoli. Meiltä suomalaisilta puuttuu usein ”työminä” emmekä hallitse keskustelun tasoa, jonka suojissa voi pitää muihin välimatkaa, keskustella sivistyneesti menemättä henkilökohtaisuuksiin sekä argumentoida ja kritisoida tiukemmin.

Miksi saksalainen ei puhu yksityiselämästään töissä?

Ystävä kollegoiden kanssa? Photo: Adam Wigner

Photo by Adam Winger on Unsplash

Meitä suomalaisia saattaa ihmetyttää, miksi Saksassa vedetään niin tiukka ero työ- ja yksityiselämän välille. Se onkin teema, joka jakaa mielipiteitä. Jotkut kokevat sen vapauttavana, itse koen sen vaikeana. (Olen yksi niistä, joka juttelee ihan mielellään kollegoiden kanssa hoitomarsujen ulkohäkeistä tai Suomen-lomaan liittyvistä identiteettikriiseistä…) Aihepiiristä julkaistaan artikkeleita työelämää käsittelevissä medioissa toistuvaan tahtiin. Yksityiselämästä puhumiseen työpaikoilla viitataan termeillä kuten ”unprofessionell”, ”professionelle Distanz” ja ”karrierekiller”. Sen koetaan siis vaikuttavan ammatilliseen imagoon negatiivisesti. Googlasin tätä artikkelia varten mm. hakusanalla “Freunde in der Arbeit”. Ainakin kaikki ensimmäisen sivun artikkelit kertoivat lähinnä ystävyyden riskeistä.

Ystävyys työpaikalla voidaan kokea uhaksi asioiden sujumiselle. Ikään kuin työntekijä itsekuri ja työmotivaatio katoaisi, jos hän ystävystyy töissä: Työasiat jäävät hoitamatta, ja paperit kasautuvat pöydille. Saman filosofian mukaan myös työpaikan ilmapiiri voi kärsiä, jos kollegat juoruilevat kaiket päivät keskenään. Ajatus liikkuu jotenkin näin: tiiviistä ystävyyssuhteista aletaan helposti sulkea yksittäisiä ihmisiä tiimin ulkopuolelle ja tulee kiusaamista.

Myös burnouttien ja liian henkilökohtaisen roolin työelämässä nähdään olevan yhteydessä. Ajatuskulku menee tässä jotakuinkin näin: Work-life-balance kärsii, jos esimerkiksi tapaat työkavereita myös vapaa-ajalla. Puhut heidän kanssaan kuitenkin vain työasioita. Et pääse lepoon työajatuksista ja lopulta sinulla ei ole vapaa-aikaa ollenkaan. Terveytesi kärsii. Tavallaan asia koetaan siis päinvastoin kuin Suomessa, jossa viihtyminen työpaikalla ja hyvät suhteet työkavereihin ovat tärkeä osa työssä jaksamista.

Myös monista mielipiteistä puhuminen töissä koetaan vaarallisena. Saksalaisen työmedian mukaan politiikka, uskonto ja lastenkasvatus ovat teemoja, joista ei kannata puhua, koska niistä voi syntyä riitaa työyhteisössä.

Hierarkkinen organisaatio taustalla

Hierarkkisella organisatiorakenteella on yhteys voimakkaaseen ammatilliseen rooliin. Monet uraoppaat varoittavat ystävystymästä hierarkiatasojen yli – väärät ystävät voivat estää ylennyksen, koska et voi johtaa ystäviäsi. Jos taas olet alaistesi kaveri, arvostuksesi voi myös laskea muiden silmissä. Toisaalta ei ole hyvä ystävystyä myöskään pomon kanssa: siitä voi herätä epäilys, oletko saanut ylennyksen vain ystävällisten välien takia.

Kovin hierarkisessa organisaatiossa myös kollegoiden välillä voi vallia tiukempi kilpailuasetelma. Siihen kuvioon ei ystävyys sovi. Olen kuullut myös ajatuksen, että muut voivat käyttää ”ystävyyden kautta saatua” informaatiota sinua vastaan. Esimerkiksi, jos puhut sairauksistasi, tämä voi kuulua pomon korviin ja seuraavan ylennyksen saa joku muu, koska sinä et ole ”belastbar” (kuormitettavissa).

Mistä voin puhua töissä?

Start-uppien kultuuri suosii usein tuttavallisia suhteita kollegoidenkesken. Photo by Proxyclick Visitor Management

No fear! Voit puhua töissä mitä haluat. Jos hierarkia on matala ja tunnelma hyvä, ei itseään juuri tarvitse rajoittaa. Esimerkiksi startupeissa ja IT-alan yrityksissä vallitsee usein kaverillinen tunnelma. Paras tapa tutustua keskustelukulttuuriin on katsoa, miten muut firmassa kommunikoivat. Usein tilanne rentoutuu esimerkiksi lounaalla. Ja ruuasta saksalaiset jaksavat puhua loputtomiin. Myös pikkuasioista voi syntyä pidempääkin smalltalk-henkistä keskustelua.

Jos päädyt kertomaan yksityiselämän asioita vähän tuntemattomammalle työkaverille, voi reaktio olla kahtalainen: Jotkut yllättyvät positiivisesti ja ilahtuvat että kerrot itsestäsi. He voivat myös kertoa jotain itsestään ja keskustelu etenee kuten se luultavasti etenisi myös Suomessa – sinua pidetään sosiaalisena tyyppinä. Toiset voivat kuitenkin kiusaantua liiasta henkilökohtaisuudesta: he eivät kerta kaikkiaan halua puhua yksityiselämästään töissä. Tätä toivetta on syytä kunnioittaa. Pidättäytyväinen viestintä töissä ei tarkoita, että henkilö olisi kylmä tai huumorintajuton, vaan sama tyyppi voi vapaalle vaihtaessaan olla oikein lupsakkaa seuraa.

Sosiaalinen media on murtanut yksityiselämän ja työelämän rajaa. Kollegan klikkaaminen ystäväksi on yksinkertaista. Jos jaat itsestäsi tietoja sosiaalisessa mediassa, sen näkevät myös kollegat, jotka ovat verkostossani. Tosin myös saksalaisten käytös sosiaalisessa mediassa on erilaista kuin Suomessa. Siellä ei välttämättä esiinnytä omalla nimellä, eikä yksityiselämän vuodatukset tai lapsen 2-vuotiskuvat juuri kuulu asiaan. Saksalaisten linkedIN-tilit eivät täyty ”epäonnistumisen kokemuksista uuteen nousuun”-tyyppisistä kertomuksista vaan vakavamielisemmistä uutisista, tilastoista ja linkeistä. Tosin tässäkin asiassa sukupolvi vaikuttaa. Milleniaaleille ei ole ongelma julkaista instagram- tai tiktok-videoita omasta elämästään. Silloin kyse lienee tosin ennemminkin imagonrakennuksesta kuin siitä, että todella paljastaisi jotain henkilökohtaista itsestään. Kaiken kaikkiaan saksalaiset ovat yksityisempiä kuin suomalaiset, vaikka he ovatkin vieraanvaraisia, hyviä smalltalkissa ja taitavia keskustelemaan. Ristiriitaista? Niin on, kuten kulttuuriasiat usein ovat.

Mistä sinä puhut töissä?