Onko sinulla joskus sellainen olo, ettei tiedä minne aika katoaa… Minulla on! Ei niinkään työaika, vaan se vapaa-aika. Se jolloin pitäisi harrastaa liikuntaa, kirjoittaa blogia, perustaa yritystä ja tietysti rentoutua! Ajan katoamiseen auttaa kuulemma, kun kirjaa tekemisiään paperille. Ajattelin kirjata oman työviikkoni. Projekti kulminoitui siihen, että ehdin kirjata tasan ensimmäisen päivän. Jo seuraavana päivänä arki vei mennessään, enkä enää muistanut, mitä olin touhunnut.
Mutta tässä: erään tavallisen (työ)päivän anatomiaa.
4:30
Heräsin keskellä yötä, koska päähäni pälkähti joku tähdellinen ajatus enkä saanut enää unta. Tänttäröin blogin tulevaa some-suunnitelmaa kuuteen asti, venyttelin 15 minuuttia ja suihkun kautta hyppäsin vaatteisiini.
6:30
Olin tehnyt lasten eväät kouluun ja tarhaan jo illalla ja nyt pakkasin ne nopeasti reppuihin, laitoin myslit pöydälle ja sudin oman naamani esiintymiskelpoiseksi. Meillä ei töissä tarvitse näyttää mitenkään erikoiselta, koska toimistolla ei käy asiakkaita ja kollegoita ei onneksi kiinnosta, miltä näytän.
Tokaluokkalainen heräsi ja alkoi tehdä Antolin-lukuappia. Eläköön Saksan digitalisaatio! Appi kyllä näyttää siltä, että olisi kehitetty joskus 90-luvun alussa. Lapset onneksi pukevat jo itse. Villit vaateyhdistelmät eivät haittaa, kunhan sopivat jotenkin säähän. Aamu helpottuu, vaikka välillä joutuu raivaamaan lattiaa heidän jäljiltään.
7:15
Vedin 5-vuotiaan ylös sängystä. Olimme edellisenä iltana vähän tavallista myöhempää grillaamassa naapureitten kanssa ja sen kyllä huomasi kun tyttö ei meinannut saada silmiään auki. (No eipä ollut äitikään hehkeimmillään, koska joimme lasikaupalla kermalikööriä jälkiruoaksi naapurin naisten kanssa… )
Tein lapsille aamiaiseksi myslibuffetin ja 5-vuotias levitti chia-siemenet lattialle.
7:40
Lähdin ajamaan töihin ja tiputin 5-vuotiaan matkalla tarhaan. 7-vuotias jäi yksin kotiin, koska koulu alkaa hänellä Koronan takia vasta 8:10 ja aiemmin ei saa mennä. Hän osaa kellon, mutta lisäksi laitoin herätyskello varoittamaan, kun oli aika lähteä.
Ajelin iloisena töihin ja kuuntelin kuuntelukirjaa. Nyt kuuntelen Murakamin “Mistä puhun kun puhun juoksemisesta?” suomeksi. Sitä ennen kuuntelin Eva Wahlströmin elämänkertakirjan. Aika usein kuuntelen myös työhön liittyviä juttuja tai vähän hölmöjä elämäntaito-oppaita. Kuuntelen kaikkea mahdollista kun ajan autolla tai siivoan.
BookBeat on mahtava juttu kiireiselle, suosittelen, varsinkin kun kirjoja voi kuunnella samalla palvelulla englanniksi, suomeksi ja saksaksi. Mainosmainos… tuosta linkistä voi kokeilla, jos kiinnostaa!
8:12
Koululta soitettiin, että 7-vuotias on tullut ilman maskia ja ei, heillä ole varamaskia ja ei, ei muilta lapsilta ei voi lainata, vaan äidin tai isän pitää tuoda. No, olin siinä vaiheessa ihan toisessa kaupungissa jo. Soitin anopille, joka vei tytölle maskin ja lupasin lahjoittaa koululle paketillisen varamaskeja, koska työnantajani tuo niitä maahan. Jos siis haluatte ostaa hyviä maskeja ja asutte Saksassa, kurkatkaa täältä: https://www.arctic.ac/Mund-Nasen-Maske/AOMIS00007A
(Tämä ei muuten ole maksettu mainos, kunhan nyt linkkasin tämän, kun tuli mieleen 🙂 )
Siis lähes perinteinen suutarin lapsella ei ole kenkiä -ilmiö.
8:20
Saavuin töihin ja huokasin. Tässä vaiheessa usein tuntuu siltä, että olisi juossut jo maratonin. Söin aamupalaa ja join kahvia. Vaikka töitä on paljon, töissä on ihanan rauhallista ja voi keskittyä.
En viitsi kirjoittaa työni sisällöstä enempää (olen ehkä hyvin tärkeä ja hyvin salamyhkäinen!), mutta siis tällä hetkellä luon työnantajalleni intranet-sivuja ja puuhastelin työpäivän niiden parissa.
14:50
Lopetin työt.
Ajoin nopeasti kaupan kautta koululle, hain 7-vuotiaan ja hänen yhden ystävän meille. Olimme kotona 16:10.
5-vuotias oli puolestaan mennyt suoraan päiväkodista kaverin luo. Purin ostokset ja ruokin kotona olleet yhteensä omat ja lainalapset (kaksi lisää oli ilmestynyt jostain) jätskillä ja istuin kirjoittamaan tätä blogijuttua.
Välissä pesin koneellisen pyykkiä, siivoilin ja katsoin toisella silmällä pihalla riehuvia lapsia. Tänään tuli vain normaaleja vahinkoja, keneltäkään ei esimerkiksi katkennut hampaita. Tuijottaessani tietokoneen ruutua lasten ollessa kotona tunnen itseni kuitenkin aina Rabenmutteriksi.
18:30
Ruokin omat ja vieraat lapset terveellisesti brezelillä ja nakeilla. Lasten mielestä ruoka oli huippua! Omatuntoa lievittämään leikkasin kurkunsiivuja lautaselle. Sen jälkeen vein 7-vuotiaan kaverit kotiin ja hain oman 5-vuotiaan.
Autossa väsyneet lapset tappelivat etupenkkipaikasta. Lahjoin takapenkille joutuneen kännykällä. Selitin itselleni, että tässä on kysymys luovuudesta, jolla ratkaisen kiistatilanteen!
19:00
Tein lasten seuraavan päivän eväitä ja lapset katsoivat KIKAa.
Tässä kohtaan yleensä käyn lenkillä tai jumppailen vähän, kun TV hoitaa lapsia. No enpä tehnyt mitään, koska olin niin poikki aikaisen herätyksen seurauksena.
19:20
5-vuotias nukahti sohvalle.
20:00
7-vuotiaan kanssa iltapesulle ja sänkyyn lukemaan. Kirjoista ei tingitä lastenkaan kanssa, tosin kielestä olen tinkinyt ja luen välillä lapsille myös saksaa. En vaan jaksa simultaanitulkata tekstikirjoja samoin kuin kuvakirjoja. Monikielisyyden asiantuntijat voi ampua minut tähän.
21:00
7-vuotias nukahti.
Tässä on sitten sitä omaa aikaa! Nyt olisi aika kirjoitella blogijuttuja, harrastaa liikuntaa, kehittää itseään… arvatkaa vaan teinkö mitään näistä?! No en. Selailin facebookkia ja katselin suomalaista televisiota. Aina ei jaksa.
23:00
Nukkuma-aika. Toivon aina illalla, etten saa yöllä mitään tähtiajatuksia, jotka valvottavat.
Viikon tunnelmia
Vaikka ajattelin kirjata koko viikon, se kävi mahdottomaksi. Eikä kukaan jaksaisi lukeakaan aamupuuroja kuuteen kertaan. Asiat pitäisi myös kirjata heti ylös, koska en muista enää seuraavana aamuna, mitä edellisenä iltana tapahtui. Lienee seurausta pää kolmantena jalkana juoksemisesta.
Muita viikon hyviä ja huonoja kohokohtia:
- Hoidin sivussa ja joka välissä hevosemme asioita. Hepoparalla on kipeä jalka ja koitin tavoitella sekä eläinlääkäriä, fysioterapeuttia ja satulaseppää. Samalla viestittelin erinäisten ”vertaisasiantuntioiden” kanssa ja tutustuin myös todella mielenkiintoiseen suomalaiseen eläinalan yrittäjään. Siitä toivottavasti lisää pian täällä blogissa!
- Keskiviikkoiltana töissä oli ”Firmenlauf” etänä. En juossut, mutta olin hengessä mukana eli osallistuin tilaisuuteen juomalla olutta ja syömällä pitsaa. Tilaisuus oli silti menestyksekkäämpi osaltani kuin viime vuonna. Silloin tarkoitukseni oli osallistua juoksuun, mutten löytänyt kassiparkkia ajoissa. Harmitti niin paljon, että jätin koko leikin kesken.
- Kaverini Jenni lapsineen oli Berliinistä viikonlopun yli kylässä. Viikon kokokohta! Olisivatpa viikonloput aina yhtä sosiaalisia ja hauskoja! Aina kun näen kavereita tai saan järjestettyä skype-puhelun jonkun kanssa, ajattelen, että pitäisi olla sosiaalisempi. Pieni päivitys hyvässä hengessä laittaa huolet ja ilonaiheet oikeaan perspektiiviin.
Opittua
- Jos tämä tapahtumien ylös kirjaaminen jotain selvitti, niin sen, että lasten kanssa vapaa-aika kyllä kuluu kuin siivillä, vaikkei ihmeempiä puuhailisikaan. Lapset ovat myös mahtavaa vastapainoa työlle. Eipä siinä jouda paljon työasioita miettimään kun juoksee pää kolmantena jalkana heidän perässään. Töissä sen sijaan on ihanaa keskittyä töihin ilman turhia keskeytyksiä ja hötkyilyjä. Työnantajien ei mielestäni kannattaisi pelätä vanhempia, koska me olemme yleensä tällaisia projektinhallinnan moniottelijoita.
- Musta ei varmasti tule perhebloggaria, koska en löytänyt koko viime viikolta yhtään edustuskelpoista kuvaa lapsistani. He näyttävät aina siltä, kuin pyörremyrsky olisi runnellut ympäristöä ja he olisivat jääneet siihen alle. No ehkä he ovat itse se pyörremyrsky. Perheblogia ei varmaan voi kuvittaa kuvituskuvilla, vai?
- Jos on kahdeksan rautaa tulessa ja kaikki pallot ilmassa eikä nuku, voi olla että on väsynyt eikä saa mitään aikaiseksi. Seuraavassa blogissa puhun sitten varmaan siitä, miten elämää voi rauhoittaa! Tai sitten ei. Voi olla, että seuraava idea on jotain aivan muuta, ja edellinen unohtunut.
Millainen sinun työ- tai kotipäiväsi on? Millaisia arjenhallinnan superkeinoja olet keksinyt?
