Tehokkaalta näyttämisen tuska

”Olenko se vaan minä vai onko saksalaisessa työelämässä luppoaika aika isokin tabu”, kyseltiin Suomalaiset Saksassa -ryhmässä jonkin aikaa sitten. Innostuin miettimään asiaa oikein ajan kanssa!

Vastaisin näin: Luppoaika on saksalaisilla työpaikoilla jo iso tabu, mutta jo pelkkä ”suomalainen rentous” voidaan tulkita väärin. Ihan suoraan sanottuna: Työntekijään, joka pitää taukoja, keskustelee ja vaikkapa vitsailee liitetään Saksassa helposti mielikuva, että hän on laiska, tehoton, tai häneltä puuttuu motivaatiota.

Assosiaatio liittyy saksalaiseen tehokkuuden ihannointiin ja perinteiseen hierarkkiseen toimintamalliin, jossa esimies valvoo kaikkia alaisten toimia. Jos työpaikan suhteet eivät perustu luottamukseen, vaan olettamukseen siitä, että ”alaisia” pitää ohjaillaan kepillä ja porkkanalla, on asema työntekijän kannalta hankala. Silloin päädytään helposti tilanteeseen, jossa itse työsuoritus ei ole pääasia, vaan se, miltä näytät esimiehen silmissä.

Tehokkaalta näyttäminen on usein tärkeämpää kuin itse työ

Yksikään yritys ei myönnä tätä, mutta lukemattomat aikalaishavainnot todistavat! Saksalaisella työpaikalla tulee näyttää tehokkaalta tai jopa kiireiseltä. Perinteisin esimerkki tästä on pomon poistumista odottelevat työntekijät. Vasta kun pomon “Feierabend” alkaa, muut työntekijät uskaltavat lähteä kotiin.Toimintamalli on tyypillinen esimerkiksi mainostoimistoissa ja mikroyrityksissä.  On sanomattakin selvää, että työteho laskee, jos päivien pituutta venytetään teennäisesti iltaseitsemään-kahdeksaan tai jopa pidempään.

Olen itse kiinnittänyt jo pitkään huomiota siihen, etten valittaisi kiirettä. Perehdyttyäni asiaan muutamien ajanhallintaoppaiden kanssa (Esim. Anna Perhon kirja ajanhallinnasta on tosi hyvä!) heräsin ajatukseen, ettei “kiireessä piehtarointi” kannata, sillä kiire ei edistä työtehoa, vaan laskee sitä. Koitan siis pysyä rentona, vaikka todo-lista natisisi liitoksistaan. Saksalaisen työelämän ”tehokkaalta näyttämisen teemaan” asenne kuitenkin sopii huonosti. Minulla on tästä myös omakohtainen kokemus! Viilailin tässä taannoin kynsiäni avotoimistolla (töihin liittyvää 🙂 ) webinaaria katsellessani. Myöhemmin kuulin erään kollegan kertovan toiselle tuohtuneena: ”Toisilla täällä on aikaa viilailla kynsiä työaikana…”

… ja toisilla on aikaa kytätä työkavereita!

Saksalaisten puolustukseksi täytyy muuten sanoa, että kiireestä valittaminen ja kollegoiden kyttääminen ovat kyllä molemmat kansainvälisiä ilmiöitä!

Työn tauotus

Meillä Suomessa tauot ovat lakisääteinen osa työpäivää ja siten suhtaudumme niihin todella eri tavalla kuin saksalaiset. Pikku kaffepaussi sopii Suomessa väliin kuin väliin, samalla voi ruotia viikonlopun kuulumiset, pitää yllä yhteishenkeä tai vaikka jutella työasioita. Tauko on siis tuottavaa toimintaa! Saksalaisesta näkökulmasta ainoa työpäivään kuuluva tauko on yleensä lounastauko. Myöskään uusimmat kuulumiset tauotuksen eduista työntekijän tehokkuudelle ole vielä kaikuneet tänne asti.

Eräällä työpaikallani keksimme järjestää itse taukojumppaa. Asiaan pyydettiin tietenkin lupa pomolta ja sovittiin, että taukojumpan aikana jokaisen osallistujan piti leimata itsensä ulos. Näin tehtiin. Silti asia oli tabu työpaikalla. Osa kollegoista pyöritteli silmiään, valitti ”syntyneestä metelistä” ja tietenkin esitettiin myös epäilyjä, että harjoitamme tätä epäilyttävää toimintaa työajalla.

Myös tapani syödä aamiaista toimistolla on hermostuttanut kautta aikojen. Tässähän liikutaan harmaalla alueella, kun kahvin ohessa lapataan lautaselle myös muuta ruokaa ja varastetaan samalla joka päivä puoli minuuttia aikaa työnantajalta. Ja voiko työntekijä siis ylipäätään syödä aamiaista ja tehdä samalla töitä? Eräs hyväntahtoinen esimies suositteli minua leimaamaan itseni ulos siksi ajaksi, kun leikkaan keittiössä hedelmiä mysliäni varten, jotta ”vältettäisiin pahaa verta”. Koska leimausreissuun kului enemmän aikaa kuin banaanin pilkkomiseen, päätin firman intressin nimissä leikata banaanini työajalla myös vastakin.

Toisaalta lounaan skippaaminen tai sen syöminen päätteen edessä voidaan nähdä saksassa positiivisena: Kiireinen työntekijä käyttää ruokatuntinsakin työntekoon. Bravo, aplodeja! Vuoden työntekijä -palkinto on jo tulossa! (Ja  seuraava burnout…)

Kilpailuasetelma ja ennakkoluulot

Saksalaiset kokevat usein työpaikalla olevansa kilpailuasetelmassa ja sama mentaliteetti näkyy läpi koko yhteiskunnan. Taistelu parhaista koulu- tai jopa päiväkotipaikoista alkaa usein jo raskausaikana ja koulusysteemi on vaativa. Lapset jaetaan varhain tasoryhmiin ja ”häviäjille” ei näissä yhteisössä perinteisesti osoiteta myötätuntoa eikä ”heikkoja” vedetä perässä. Luokalle jääminen tai irtisanominen koeajalla ovat siis ihan peruskauraa.Pilttinsä pelastaakseen monet vanhemmat tekevät lastensa läksyt ja esitelmät. Ja opettajaa voi aina uhata oikeustoimilla, jos lapsosen numerot eivät miellytä.

Saksassa onkin tyypillistä etsiä ”päitä vadille”, jos asiat eivät suju työpaikalla suunnitelmien mukaan. Minultakin on joskus työpaikalla kysytty, kuka omista kollegoistani ei hoida työtään hyvin. Mitä siihen vastaamaan? Mielestäni omiin tehtäviinsä kunnianhimoisesti suhtautuvalla kollegalla ei pitäisi olla aikaa vahtia hakiko naapuripöydän Martin jo kolmannen kupin kahvia vai pohdiskella mahtaako se Ilse katsoa kissavideoita työajalla, kun noin naurattaa. Kun luottamus kollegoihin ja alaisiin on kunnossa, ei ole tarpeen vetää rooleja, tehdä mutu-arvioita kollegoista tai näyttää yli-ihmiseltä 24/7.

Tulemme taas tehokkaalta näyttämisen dilemmaan. Usein silmätikuksi voi joutua ennakkoluulojen perusteella – normista tavalla tai toisella poikkeava on helppo kohde. Ja joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

Ulkokultaisuuden seuraukset

Työyhteisö, jossa erilaiset toimintatavat koetaan uhkana, synnyttää pahimmillaan ”robottikulttuurin” jossa suolletaan peruskauraa systeemistä ulos ja vältetään epämukavuusalueita. Suorat ehdotukset systeemin tai työskentelytapojen parantamisesta voidaan tulkita kapinointina.

Ongelma liittyy suoraan hierarkkiseen ajattelumalliin, jossa esihenkilösasema tekee ihmisestä ”automaattisesti” kyvykkään. Hierarkisessa systeemissä epäpätevä esihenkilö voi torpata alaisensa ajatukset suurempia pohtimatta pysyäkseen omalla mukavuusalueellaan. Halutaan siis innovaatiota ja digitalisaatiota, mutta samaan aikaan omaa agendaa palvelevista prosesseista pidetään kynsin hampain kiinni. Tällaisessa kulttuurissa on vaivalloista etsiä parannuksia esimerkiksi uusista työtavoista.

Hierarkkinen ajattelu lienee myös yksi syy siihen, miksi Saksan digitalisaatio laahaa ainakin puoli vuosikymmentä muuta Eurooppaa jäljessä. Jos omalla päällä ajattelu töissä hankaloitetaan, eikä työprosesseihin saa puuttua, ei voi olettaa syntyvän uutta.

Pääasia että näyttää tehokkaalta.

—

LOPUKSI:

Jos tämä juttu tuntuu lohduttomalta, kannattaa aina muistaa, etteivät tällaiset negatiiviset lieveilmiöt koske läheskään kaikkia työpaikkoja.

Kerrohan kommenteissa oletko kokenut vastaavaa, vai olenko mielestäsi ihan väärillä jäljillä?