Posted on 1 kommentti

Sinuttelu ja teitittely

sinuttelu ja Teitittely Saksassa

Saksassa status, asema ja rooli hierarkiassa ovat perinteisesti tärkeämpiä, kuin matalien hierarkioiden Suomessa. Saksalaiset eivät ole sattumalta Müller, Schuhmacher ja Bäcker siinä missä suomalaiset ovat Aalto, Virtanen ja Mäkinen. Kun suomalainen kysyy, mistä päin tulet, kysyy saksalainen usein: Mitä teet työksesi?

Sinuttelu ja teitittely

Teitittely ei ole pelkästään hierarkinen jäänne kivikaudelta, vaan sillä on myös tärkeä rooli saksalaisessa käytöskoodissa. Sillä osoitetaan arvostusta ja kunnioitusta keskustelukumppania kohtaan. Toisaalta, kun teitittelet toista, hän on aina käsivarren mitan kauempana sinusta. On helpompi esimerkiksi esittää kritiikkiä teititellen kuin sinutellen – kokeile vaikka!

Suomessa sinutellaan lähes kaikkia statuksesta riippumatta. Me painamme yläasteen saksan kirjasta helposti mieleen, että kaikkia saksalaisia tulisi teititellä, ja yllätymme ehkä siitä, että maailma muuttuu – Saksassakin.

Teitittely riippuu muun muassa yrityskulttuurista, henkilöiden iästä, tilanteesta ja jopa paikkakunnasta. Entisen Itä-Saksan alueella teititellään vähemmän kuin Lännessä.

Alasta ja paikkakunnasta riippuen sinuttelu on astunut työelämään Saksassa voimakkaasti. Viime vuosien trendi on yritykset, jotka tietoisesti  vaihtavat teitittelyssä sinutteluun – ja saksalaiseen tapaan kirjaavat tämän myös firman käytöskoodiin.

Silti saattaa olla jopa tiimejä, joissa teititellään kollegoita. Monet saksalaiset toivovat teitittelyä työpaikalla ja pitävät myös muuten yksityis- ja työelämän toisistaan erillään.

Sinuttelun ja teitittelyn välimuotoja

On myös ihan normaalia, että jotkut samassa asemassa työskentelevät ovat sinuja keskenään, mutta toiset teitittelevät edelleen, vaan koska kumpikaan ei ole sattunut tarjoamaan per du:ta, tai sopivaa tilaisuutta siihen ei ole vielä tullut. Tämä ei aina ole yksinkertaista saksalaisillekaan.

Teitittelyllä ja sinuttelulla on myös välimuotoja, joista Hamburger Sie lienee tutuin. Siinä käytetään teitittelyä ja etunimeä, esim. „Danke, Matti, ich werde Ihnen das zukommen lassen.“ Tätä voitaisiin käyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöt voisivat periaatteessa olla per du, mutta tietty asema tai tilanne asettaa teitittelyn normiksi.

Münchener du on, kun teititellään ”DU”:ta käyttäen. ”Frau Koski, kannst du bitte Tee aufsetzen?” – itse en ole tätä kuullut koskaan käytännössä, paitsi ehkä omasta suustani kun olen sekoillut sanoissani.

Rheinischer Ihr on tilanne, jossa sinutellaan ryhmää, mutta teititellään yksilöitä, esim. „Schön, das ihr alle gekommen seid! – Frau Kurppa, wie war die Reise?”

Alanko sinutella vai teititellä?

Varmin tapa on siis edelleen teititellä, kun kohtaa uuden ihmisen työelämässä. Jos olet itse vanhempi tai saman ikäinen kuin keskustelukumppanisi, olette hierarkiassa suunnilleen ”samalla tasolla” ja  tunnelma on välitön, voit ehdottaa sinuttelua helposti kysymällä: ”Wollen wir uns duzen?”

Asiakkaita kannattaa aina teititellä, ellei yrityskulttuuri toisin sanele.

Jos tulet uutena henkilönä tiimiin, kannattaa katsella miten muut toimivat, eikä hermostua, jos olet ainoa jota teititellään. Joissain firmoissa du:ta tarjotaan esimerkiksi juhlallisesti koeajan lopussa! Tai kysy vaivihkaa kollegoilta: „Wie läuft das mit dem Duzen hier eigentlich?“

Jos tuntuu, että teit virheen esim. sinuttelemalla suoraan vanhempaa kollegaa, voit myös aina vedota suomalaisuuteen kertomalla, että meillä Suomessa ei ole tapana teititellä.

Tittelit

Ammatillisissa yhteyksissä myös titteli kannattaa painaa mieleen. Vieraampaa henkilöä voi puhutella myös pelkällä tittelillä, Herr Doktor, Frau Professor etc. Tämä kalahtaa korvaan ehkä hitusen vanhanaikaisena, mutta liika kohteliaisuus on kuitenkin parempi kuin liian vähäinen.

Jos henkilöllä on monta titteliä, esim. Dr. Dr. Professor Müller – riittää puhuttelu ”Herr Professor Müller” – toisaalta kirjoittaessa kaikki tittelit tulisi ottaa mukaan.

Saksassa käytetään myös enemmän nimeä puhuttelussa – se on kohteliasta ja henkilökohtaistakin. Sen takia – paina tapaamiesi henkilöiden nimet mieleen tarkasti!

Muuten – koulussa opettajaa ei puhutella tekijänimellä ”Lehrer”, kuten Suomessa, missä lapset kutsuvat muistaakseni opettajaa tuttavallisesti nimellä ”ope”. Saksassa opettaja on esim. ”Frau Meyer” – Perinteisesti Oberstufella eli Suomen lukioiässä opettaja alkaa myös teititellä nuoria. Tähänkin tapaan lienee poikkeuksia enemmän kuin sääntöjä.

Muista lukea myös Viestintä-sarjan muut osat:

1: Saksalainen puhuu, suomalainen kuuntelee?

2: Tervehtiminen työelämässä

Posted on 3 kommenttia

Saksasta lomalle

loma saksa

Saksassa työtä tekevällä on keskimäärin 29 lomapäivää vuodessa. Ja niistä kannattaa ottaa ilo irti – sen saksalainenkin osaa! Mitä kannatta siis ottaa huomioon lomien suunnittelussa, jos olet töissä Saksassa?

Kurkkaa tästä vuoden 2019 arkipyhät.

Lomapäivät käyttöön jo samana vuonna

Saksassa on mahdollista pitää lomaa jo samana vuonna, kun on aloittanut työt. Vakiintunut tapa on, että lomaa ei anota koeajalla (Saksassa yleensä 3-6 kk). Mitään varsinaista estettä tälle ei kuitenkaan ole, vaan työntekijällä on periaattessa oikeus pitää siihen mennessä kertyneet lomapäivät.

Lomapäiviä on vähintään 20 vuodessa (tai 24 lomapäivää 6-päiväistä viikkoa kohden). Keskimäärin firmat tarjoavat kuitenkin työntekijöilleen n. 29 lomapäivää vuodessa (2018). Sopimuksessa määritellään yleensä myös muita mahdollisia palkallisia vapaapäiviä, joita voi olla esim. oma syntymäpäivä, muutto, perheenjäsenen kuolema, naimisiinmeno jne.

Työntekijällä on oikeus ottaa 12 päivää (2 viikkoa) lomaa yhteen putkeen. Periaatteessa työnantajan pitäisi myös hyväksyä lomatoiveet, ellei kieltäytymiseen ole ”pakottavia taloudellisia syitä”. 

Lomat pidetään käytännössä saman vuoden aikana kun ne ansaitaan, joustoa voi olla työnantajasta riippuen.

Lomien suunnittelu

Työpaikalla lomakäytännöistä kannattaa ottaa selvää jo hyvissä ajoin. Koska lomaa voi (työn luonteesta ja työpaikan tavoista riippuen) ottaa melkein milloin vain, kannattaa käyttää hyväksi arkipyhiä lomien suunnittelussa. Vuoden 2019 arkipyhät löydät täältä: Lomapäivät 2019

Matkustusintoiset saksalaiset

Saksalaiset ovat kovia matkustamaan lomalla – ja miksipä ei, kun kaikki ihanat Keski-Euroopan kohteet ovat muutaman tunnin juna- tai automatkan päässä. Autolla saksalainen ajaa mielellään vaikkapa Tanskaan, Ruotsiin tai Italiaan asti tai pamauttaa lentokoneella suoraan Mallorcalle. Harvoin kuulee kenenkään oleilleen lomalla ”vain” kotosalla. 

Saksalainen osaa nauraa saksalaiselle turistille:

Suosittuja kotimaankohteita Saksassa ovat mm. Itä- ja Pohjanmeren ranta-alueet, vuoristoalueet vaellus- ja hiihtokohteineen sekä viinialueet. Lisäksi Saksassa on tarjolla uskomaton määrä historiallisia kohteita kuten linnoja, maatilamatkailua, kaupunkikohteita ja kulttuurimatkailumahdollisuuksia. Pitkänä viikonloppuna aika ei siis tule pitkäksi, vaikka asustelisit tylsänpuoleisessa kaupungissa.

Mökkejä saksalaisilla ei juurikaan ole – tosin siirtolapuutarhamökit ovat suosittuja isommissa kaupungeissa.

Koulujen loma-ajat

Varsinainen ”kesäloma-aika” (Ferienzeit) on Saksassa koulujen kesälomien aikaan kesäkuun lopulta syyskuun puoleen väliin. Koulut lomailevat porrastetusti siten, että jokaisella osavaltiolla on noin kuuden viikon mittainen loma-aika, jonka tarkka ajankohta vaihtuu vuosittain rotaatiosysteemin mukaan. Lomat on porrastettu yksinkertaisesti siitä syystä, että saksalaiset matkustavat mielellään lomilla lähelle tai kauas ja kaikki 80 miljoonaa saksalaista eivät mahdu autobaanalle samaan aikaan.

Lapset eivät juurikaan saa ylimääräisiä lomapäiviä koulusta lukukauden aikana ja lomien anominen on suomalaista monivaiheisempi prosessi. Ei siis kannata suunnitella Suomen-reissua juhannukseksi, jos perheen koululaisella on lomat vasta elokuussa.

Asun itse Wolfsburgissa, jossa suurimmassa osassa perheitä ainakin joku on töissä Volkswagenin tehtaalla. Tehdas pitää kesäisin muutaman viikon loman, ”Werksferienin”, jolloin (lähes) kaikki lomailevat. Werksferien määräytyy aina koulujen lomien mukaan. Myös monissa muissa pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa, joissa kaupungin elämä on keskittynyt tietyn suuren tuotantolaitoksen ympärille, toimitaan samoin.

Bildungsurlaub

Bildungsurlaub – koulutusvapaa, on toimi, jolla Saksan valtio haluaa edistää elinikäistä oppimista. Koulutusvapaata voi ottaa jokainen työntekijä, kun työsuhde on kestänyt kuusi kuukautta. Idea on, että työntekijällä on mahdollisuus ottaa viisi päivää palkallista vapaata vuodessa koulutustarkoitukseen. Työntekijä maksaa kurssin, työnantaja palkan. Kurssin ei tarvitse liittyä omaan työhön mitenkään.

Koulutusvapaasta on säädetty osavaltiokohtaisesti, joten käytännöt vaihtelevat. Koulutusvapaata ei tarjota ollenkaan Bayerissa eikä Sachsenissa. Lisätietoa oikeuksista ottaa koulutusvapaata löytyy täältä: Bildungsurlaub.de

Urlaub vai Ferien?
– Kielipuolen lomanurkka

Sanalla Urlaub viitataan yleisesti lomaan, ja sitä käytetään yleensä jos on lomaa työstä tai ollaan vaikkapa lomamatkalla.
”Wir nehmen Urlaub.”
”Wir haben Urlaub.”
”Wir gehen auf Urlaub.”
”Wir sind im Urlaub.”

Die ”Ferien” on aina monikkomuodossa ja sillä viitataan aikaan, jona loma on, esim. koulujen tai yliopistojen tai vaikkapa tehtaan loma-aikaan (Werksferien).

”Wir haben Ferien.”
”Wir gehen in die Ferien.”

Feiertag on puolestaan vapaapäivä.

Töistä kotiin lähtiessä voi huikata kollegalle vaikkapa ”Schönen Feierabend!”, mukavaa vapaailtaa.

Posted on 1 kommentti

Saksan lomapäivät 2019

Lomapäivät Saksassa 2019

Koskaan ei ole liian aika suunnitella ensi vuoden lomia! Saksassa pyhäpäiviä on muutama enemmän kuin Suomessa ja osa lomapäivistä on osavaltiokohtaisia. Luvassa on siis paljon arkipyhiä ja niihin liittyviä – usein paikallisia – traditioita. Sijoittamalla lomapäivät strategisesti pitempien lomien ja pitkien viikonloppujen yhteyteen (nk. Brückentag) voi lisätä omaa vuosilomaa mukavasti. Kuulostaa mukavalta, vai mitä?

Toisaalta Saksassa esim. jouluaatto ja uudenvuodenaatto ovat puolikkaita työpäiviä, joten ehtiihän sitä myös sorvin äärellä viettää aikaa.

Juttu on osittainen kopio viime vuodelta!

Kansalliset vapaapäivät tekevät arjesta loman

Työpaikka saksassa lomat
Ostsee on köyhän miehen Mallorca.

Uusi vuosi 2019

Tiistai 1. tammikuuta 2019 on lomaa. Ja siitä se lomavuosi sitten alkaa…

Pääsiäinen

Pitkä perjantai 19.04.2019 ja Pääsiäismaanantai 22.4.2019 ovat myös Saksassa vapaapäiviä. Pääsiäinen on saksalaisille ehkä jonkin verran merkityksellisempi juhla kuin suomalaisille keskimäärin. Pääsiäistä juhlitaan syömällä hyvin ja lapsia lahjotaan jouluiseen tapaan muullakin kuin suklaamunilla. Myös katoliset pääsiäiskulkueet ovat tavallisia.

Vappu – Tag der Arbeit

Keskiviikkona 1. toukokuuta 2019 on vapaapäivä koko Saksassa, kuten Suomessakin. Vappua voi viettää vaikkapa kansanjuhlissa, joissa yleensä pystytetään juhannussalkoa muistuttava ”Maibaum” tai vappumarssilla koko yhteiskuntaa vastaan. Berliinissä vappumarssi päättyy usein autojen polttamiseen, kivien heittelyyn ja poliisisaartoon, joten olkaapa varovaisia!

Helatorstai – Christi Himmelfahrt

Helatorstai 30. toukokuuta 2019 on vapaapäivä koko Saksassa. Perjantai on periaatteessa tavallinen työpäivä, mutta koulut ja päiväkodit ovat usein kiinni ja pitävät ns. „Brückentagin“ eli siltapäivän. Se tarkoittaa loman pidentämistä loman ja viikonlopun väliin jäävällä päivällä tai päivillä. Helatorstaina vietetään myös isänpäivää (Vatertag – Herrentag – Männertag). Ei kuitenkaan kannata vielä alkaa kutoa iskälle sukkaa, sillä tätä isänpäivää vietetään poikaporukalla luonnon helmassa kera kaljakärryn.

Helluntai – Pfingsten

Varsinainen helluntai on sunnuntaina, mutta 9. kesäkuuta 2019 on Pfingstmontag ja näin ollen lomapäivä koko Saksassa. Helluntai on kirkollinen juhlapäivä (Pyhän hengen päivä tai ”Kirkon syntymäpäivä”), mutta Saksassa siihen liittyy usein myös kevään juhlistamista esim. Pfingstbaumin pystytyksen ja yhteislaulun merkeissä.

Pyhän ruumiin juhlapäivä – Fronleichnam

Torstaina 20. kesäkuuta 2019 juhlitaan pyhää ruumista, mutta vain katoliset osavaltiot kunnioittavat juhlaa vapaapäivällä. Vapaapäivä on siis seuraavissa osavaltioissa: Baden-Württemberg, Bayern, Hessen, Nordrhein-Westfalen, Rheinland-Pfalz ja Saarland. Itse en ole tämän juhlapäivän vietosta viellä päässyt osalliseksi, mutta ilmeisesti kuvaan kuuluvat erilaiset kristilliset kulkueet maalla ja merellä.

Saksojen yhdistymisen päivä – Tag der Deutschen Einheit

Torstaina 3. lokakuuta 2019 koko kansakunta suuntaa juhlimaan Saksojen yhdistymistä. Tyypillinen tapa juhlia on oluen ja makkaran kyllästämät katujuhlat, lapsille ilmapallot ja hattarat kouraan.

Uskonpuhdistuksen muistopäivä – Reformationstag

Torstaina 31. lokakuuta 2019 vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää, joka on vapaapäivä seuravissa osavaltioissa: Brandenburg, Bremen, Hamburg, Mecklenburg-Vorpommern, Niedersachsen, Sachsen, Sachsen-Anhalt, Schleswig-Holstein  ja Thüringen.

Allerheiligen

Perjantaina 1. marraskuuta 2019 on kirkollinen juhlapäivä ja vapaapäivän kera sitä juhlitaan seuraavissa osavaltioissa: Baden-Württemberg, Bayern, Nordrhein-Westfalen, Rheinland-Pfalz ja Saarland

Buß- und Bettag

Keskiviikkona 20. marraskuuta 2019 on kirkollinen juhlapäivä ja Sachsenissa myös vapaapäivä.

Joulu ja uusi vuosi 2020

24.12. on Saksassa perinteisesti ainakin puolikas työpäivä – tänä vuonna se osuu tiistaille. Monet firmat pitävät sen kuitenkin lomaa. 25.12. ja 26.12. ovat Saksassa lomapäiviä.

Tiistaina 31.12.2019 ja Keskiviikkona 1.1.2020 juhlitaan sitten jo uutta vuotta  – uusi lomakausi alkakoon!

Koulujen loma-ajat

Koulujen lomat osavaltioittain löytyvät täältä.

Posted on 2 kommenttia

Tervehtiminen työelämässä

tervehtiminen saksassa

Tervehtiminen on Saksassa tärkeää. Lähtiessäni ensimmäistä kertaa työharjoitteluun Saksaan vuonna 2001, isäni kehotti olemaan töissä erityisen kohtelias. Saksassa kuulemma käteltiin kaikkia kollegoita tervehdykseksi joka ikinen aamu ja vaihdettiin sitten lyhyet kuulumiset. Hän oli hankkinut Saksan-kokemuksensa 70-luvulla. Ajat muuttuvat. Sanomattakin selvää, että neuvo ei toiminut sellaisenaan 2000-luvun alun berliiniläisessä mainostoimistossa. Suomalaisella peruskohteliaisuudella pääsee Saksassa jo pitkälle. Muutamia seikkoja on kuitenkin hyvä pitää mielessä ennen kuin lähtee hurmaamaan saksalaisia sulavalla käytöksellä.

Tervehtiminen

Työelämä tervehtiminen Saksa
Saksalaiset hallitsevat yleensä sujuvan smalltalkin. Kannattaa miettiä muutamia kohteliaita fraaseja valmiiksi, varsinkin jos oma kielitaito on vielä puutteellinen.

Työelämässä rennohko kättely on uusien kumppanien kanssa paikallaan. Katsekontakti ja hymy kuuluvat asiaan, aivan kuten Suomessakin.

Etiketin mukaan hierarkiassa alempana oleva tervehtii ensimmäisenä. Vaikkei tätä nykyään noudateta mitenkään orjallisesti, ei kannata jäädä tuppisuuna seisomaan ja tervehdystä odottamaan, kun uusi pomo tulee käytävällä vastaan. Varsinkin vanhemmille henkilöille perinteisten tapojen noudattaminen voi olla ”selkärangassa”, vaikkei se olisikaan tämän päivän yrityskulttuurin mukaista. 

Suomessa tervehdykseksi riittää joissain yhteyksissä, esimerkiksi tilanteissa jossa paikalla on paljon väkeä, pelkkä silmiin katsominen ja pieni nyökkäys päällä. Saksassa kannattaa ottaa tällöinkin aikaa ja tilaa henkilökohtaiseen tervehdykseen.

Jos toinen tervehtijä istuu, on kohteliasta nousta lyhyesti ylös tervehdyksen ajaksi. Ja muista ottaa se toinen käsi pois housuntaskusta…

Läheisyys ja koskeminen

Saksalaisen ”oman tilan tarve” on keskimäärin pienempi kuin Suomalaisen. Hän saattaa siis tulla tervehtiessä tai ensimmäistä kertaa tavatessa fyysisesti lähemmäs kuin suomalainen vastaavassa tilanteessa.

Saksalaiselle voi olla jonkun verran tyypillisempää koskettaa kätellessä, esim. taputtaa selkään tai istuttaessa polvea, mutta tämä ei liene harvinaista Suomessakaan. Yleensä tapaamistilanteet siis sujuvat jouhevasti, eikä kukaan joudu fyysiselle epämukavuusalueelle.

Tuttua kollegaa voi halata Saksassa siinä missä Suomessakin. (Työelämässä on kuitenkin yleistä myös pitää pientä eroa kollegoihin ja erottaa työ- ja kotiasiat tarkasti.)

Hyviä tervehdyksiä

Guten Morgen!
Guten Tag!
Guten Abend!

Voi sanoa aina ja se käy lähes joka yhteyteen. Tervehdystä voi myös täydentää tilanteen mukaan:

Schön, heute hier sein zu können.
(Ich bin) Erfreut, Sie kennen zu lernen.
Ich freue mich auf unsere Zusammenarbeit.
Vielen Dank für die (freundliche) Einladung.
Ihre Einladung hat mich sehr gefreut.

Tervehtiminen Kollegojen tai tuttujen kumppanien kesken

Mahlzeit! – ruoka-tunnin aikana käytettävä yhdistetty tervehdys ja toivotus
Hallo/Hi/Hey! – rento tervehdys (kuten moikka)
Na/Na du?! – Saksalainen ”How do you du” > rento retorinen kysymys, mihin voi halutessa tosin vastatakin.

Paikallisia tervehdyksiä

Servus! (Bayern)
Grüß Gott! (Eteläinen alue?)
Moin! (Hampurin seutu)

Lienee sanomattakin selvää, että tervehdykseen kuuluu aina vastata!

Entä tervehdyksen jälkeen?

Tervehtiminen on takana päin – mitä sitten? Lyhyt ”smalltalk-henkinen” kuulumisten vaihtaminen kuuluu usein tervehdykseen myös työelämässä. Keskustelukumppanilta voi kysäistä vaikkapa miten matka meni tai mitä kuuluu. Tällaisiin kysymyksiin ei kuitenkaan tarvitse vastailla pitkälti, vaan lyhyt kuittaus riittää. Tutustumistilanteissa teitittely on varma valinta – se kuuluu vahvasti business-kulttuuriin Saksassa. Tästä kirjoitan vielä myöhemmin erikseen.

Saksalainen puhuttelee keskustelukumppania mielellään nimellä. Kannattaa siis koittaa tavatessa painaa keskustelukumppanin koko nimi mieleen, koska tätä on kohteliasta käyttää keskustelun ja smalltakin yhteydessä. Kun tunnet keskustelukumppanin nimen, sitä on kohteliasta käyttää myös tervehtiessä (katso kuva).

Käyntikortin vaihtaminen

Sähköpostin, XINGin ja LinkedInin aikana käyntikortin vaihtamisen merkitys on vähentynyt. Kuitenkin lähes jokainen kantaa käyntikortteja mukanaan. Käyntikortti vaihdetaan yleensä vasta, jos puhutaan ammatillisista teemoista ja on tarve jäädä puhekumppanin mieleen. Itse olen tarvinnut käyntikortteja esimerkiksi messuilla, iltatilaisuuksissa ja verkostoitumistapaamisissa, luultavasti käytäntö vaihtelee vähän alasta riippuen.

Ensimmäisessä tapaamisessa uusien kumppanien käyntikortti vaihdetaan – etiketin mukaan – tapaamisen lopussa ja ojennetaan ensin hierarkiassa ylempänä olevalle puhekumppanille tai (kaikien keskustelukumppanien ollessa samalla hierarkiatasolla) ”Ansprechspartnerille” eli projektia vetävälle henkilölle ja sen jälkeen muille.

Kun kumppanit ovat ennestään tuntemattomia, voi kortit jakaa myös heti alussa ja jättää pöydälle. Tämä helpottaa nimien muistamista.

Käyntikortteja varten tulisi olla oma kotelo. Kortin vetäminen esiin ruttuisesta lompakosta on saksalaisittain epäkunnioittavaa keskustelukumppania kohtaan.

Heippa sitten!

Erotessa kannattaa muistaa, että on tärkeää tervehtiä henkilökohtaisesti kaikkia, joiden kanssa olet keskustelut enemmän kuin tervehdyksen verran. Nopea moikka ovelta ei kuulu saksalaiseen työelämään.

Etiketin mukaan hierarkiassa korkeampi henkilö tekee aloitteen eroamiseen – tai vieras eroaa isännästä.

Hyviä sanontoja erotessa:

Auf Wiedersehen!
Schönen Tag/Abend noch!
Schönes Wochenende!
Schönen Feierabend! (Kollegoille, ei niinkään kumppaneille)

Kumppania voi myös kiittää:
Vielen Dank für dieses erfolgreiche Treffen.
Es war schön, Sie kennengelernt zu haben.
Vielen Dank für den angenehmen/schönen Abend.
Es war ein gelungener Abend/Termin, gelungenes Treffen. >>> Fand ich auch…
Ich fand unser Treffen sehr schön! >>> Ich auch. Wir schreiben uns, ja? Bis dann!

Kollegojen kesken käy myös:

Wir sehen uns!
Tschüss!
Ciao!
Machs gut!
Bis dann /später/ morgen …!

Ja lopuksi…

Unohda nämä ajatukset:

”En nyt tervehdi häntä, koska hänkään ei varmaan tervehdi minua.”
”En nyt tervehdi, koska en tunne häntä.”
”En nyt esittele itseäni, kun en halua häiritä häntä.”
”En nyt esittele itseäni, koska häntä ei varmaan kiinnosta.”
”En nyt juuri esittele itseäni, kun siinä on niin monta ihmistä.”
”En nyt esittele itseäni, koska sotkeudun kuitenkin sanoissani.”

TEE SE! Esittele itsesi ja tervehdi.

Tulikohan tässä nyt perusasiat käsiteltyä? Kertokaa mielellään lisää vaikkapa murre-juttuja tai paikallisia saksalaisia tapoja tervehtimiseen liittyen!

Muista vilkaista myös viestintä-sarjan ensimmäistä, keskustelurytmiä käsittelevää osaa.

Bis bald siis – seuraaviin aiheisiin!

Posted on 2 kommenttia

Saksalainen puhuu, suomalainen kuuntelee?

Työelämä ja viestintä Saksassa

Tämä kuva tuli vastaan facebook-feedissäni muutama päivä sitten. Vitsi viittaa tietysti naisten ja miesten rooleihin. Mutta minä -ennen kuin ehdin ajatella asiaa tietoisesti- näin sinivalkoisilla silmilläni suomalaisen ja saksalaisen. Tuntuuko tutulta?

Työpaikka Saksassa / Meemi
Kuva: Jason Adam

Tarkennan vähän: Mielikuvassani ei niinkään ole kyse osaamisesta tai asemasta kuin keskustelurytmistä. Kun saksalaisessa työelämässä neuvotellaan ryhmässä vaikkapa meneillään olevasta asiakasprojektista, ei keskustelun tuoksinnassa puheenvuoroja pyydetä tai anneta, ne otetaan. Kuvassa voisi siis olla saksalainen ja suomalainen. Saksalainen puhuu, ja suomalainen tuntee ettei saa suunvuoroa, on ehkä jopa näreissään. Onko saksalainen töykeä? Suomalaisen mielestä on. Saksalaisen mielestä suomalainen on omituisen hiljainen. Vaivaako sitä joku? Se ei reagoi mihinkään sanottuun, ei nyökkäile mukana, ei tartu keskusteluun… mahtoiko se vähän hymyillä äsken, vai oliko sillä vaan silmässä elohiiri? Saksalaisen mielestä suomalainen on vähän passiivinen. Tai tosi ujo. Hän ei ole ihan varma.

Suomalainen ja saksalainen keskustelurytmi

Suomalaisessa keskustelussa yksi puhuu, muut kuuntelevat hiljaa. Puheenvuoron jälkeen seuraa pieni tauko ja toinen jatkaa – kuin monta monologia peräkkäin. Sanotulla on enemmän painoa, kuin Saksassa: Suomalainen ei edes halua osallistua keskusteluun, ellei hänellä ole tärkeää sanottavaa, joka vie asiaa eteenpäin. Suomalainen kokee osallistuvansa keskusteluun myös kuuntelemalla.

Saksalainen puolestaan tarttuu aloitettuun ajatukseen lennosta ja jatkaa juttuaan pitkäänkin. Hän myös mielellään syventää teemaa ja saattaa innostua keskustelemaan yksityiskohdista pidemmäksikin aikaa. Myös puheenvuorot, jotka kokoavat jo sanottua yhteen, ovat tavallisia.

Saksassa on kohteliasta osallistua keskusteluun myös kuunnellessa esim. pienin nyökkäyksin tai välisanoin (aha, ok, mmm…) sekä osoittaa näin kiinnostusta aiheeseen. Vasta oman mielipiteen esittäminen lasketaan oikeaksi osallistumiseksi keskusteluun.

Tuumailutaukoja ei jaeta Saksassa samaan malliin kuin Suomessa. Pidemmät tauot keskustelussa ovat osallistujille epämiellyttäviä. Kun suomalainen ja saksalainen keskustelevat, suomalainen lahjoittaa puheenvuoron pois jo vetäessään henkeä lauseiden välissä. 

Työelämän keskustelutilanteet

Työelämän viestintätilanteissa Saksassa oletetaan usein reipasta otetta, asioiden ja asiantilan (kyllä, myös keskeneräisten töiden ja projektien!) sanavalmista kommentointia ja ”tilannekatsauksia”. Keskustelutilanteissa suunvuoro vaihtuu lennossa, pieni päälle puhuminen on suotavampaa kuin taukojen jättäminen. Puheenvuoron käyttäminen ja oman mielipiteen sanominen osoittaa kiinnostusta ja motivaatiota – vaikka se sanottava ei olikaan niin originellia tai tähdellistä.

Kiivas argumentointi ja perustelu saattaa kuulostaa suomalaisen mielestä riidalta, mutta se on vain tapa tuoda eri puolia asioista esiin. Saksalaiset eivät ole yhtä konsensushakuisia kuin suomalaiset. Asioista keskustellessa kovakaan argumentointia ei pidetä henkilökohtaisena loukkauksena.

Asiakas- tai neuvottelutilanteissa tai vaikkapa työhaastattelussa rytmi on tietysti vastavuoroisempi ja molemmat osapuolet pääsevät helpommin ääneen. Neuvotteluparteria kuunnellaan ja kunnioitetaan. Suomalaisittain voimakas argumentointi ja kriittinen kyseenalaistaminen kuuluvat kuitenkin usein myös näihin tilanteisiin.

Myös puutteellinen kielitaito voi johtaa lyhyisiin virkkeisiin, argumentoinnin heikkouteen ja vaikeuksiin ”löytää sopivaa hetkeä” omalle ulostulolle. Hyvä vinkki on valmistautua – myös firman sisäisiin – tapaamisiin ja keskusteluihin hyvin ja miettiä omat pääpointit valmiiksi. Jos kielen kanssa on vaikeuksia, kannattaa myös miettiä miten ne esittää. 

Ja lopuksi…

Omien sisäänkasvaneiden kulttuuristen ominaisuuksien muuttaminen on välillä tosi vaikeaa. Saksassa työelämässä suomalaisittain kohteliasta hiljaa kuuntelemisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska kaikkia saksalaisia ei voi muuttaa, ei auta kuin muuttaa omaa ajattelumalliaan ja koittaa avata suunsa.

Summa summarum: Saksalainen ei ole töykeä. Suomalainen ei ole passiivinen. Molemmat vain toteuttavat oppimaansa keskustelutapaa, ja erilainen keskustelurytmi saattaa johtaa erinäisiin väärinymmärryksiin.

Ps. Tällaisia kulttuurijuttuja kirjoittaessa on pakko vähän yleistää ja vetää mutkia suoraksi… tietysti on olemassa myös hiljaisia saksalaisia ja suomalaisia, jotka saavat suunsa auki oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Posted on Jätä kommentti

Jatko-opiskelija Saksassa

Helmi-Nelli Körkkö Kuva: Riikka Kalmi

Berliiniläistynyt vaasalainen Helmi-Nelli Körkkö valmistui kesäkuussa filosofian tohtoriksi Vaasan yliopistosta kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen alalta, pääaineena saksan kieli ja kirjallisuus. Helmi-Nellin väitöskirja
FINNLAND.COOL. – zwischen Literaturexport und Imagepflege. Eine Untersuchung von Finnlands Ehrengastauftritt auf der Frankfurter Buchmesse  herätti Suomessa mediahuomiota mielenkiintoisen tematiikkansa ansiosta. Väitöskirjassa kulminoituvat monet kulttuuriviennin ja maakuvatyön peruskysymykset. Kyselin Helmi-Nelliltä hänen tutkimuksestaan ja sen sujumisesta, kun yliopisto on Suomessa ja koti Berliinissä.

Miksi päätit lähteä tekemään väitöskirjaa ja miten aihe konkretisoitui?

Opiskelin Saksan kieltä ja kirjallisuutta Vaasan yliopistossa. Sitä kautta päädyin hakemaan harjoitteluun Finnland-Institutiin, jossa pääsin konkreettisesti työskentelemään kulttuuriviennin parissa. Olin jo opiskeluaikana enemmän kiinnostunut kieleen ja kirjallisuuteen liittyvistä yhteiskunnallisista ilmiöistä kuin esimerkiksi lingvistiikasta. Harjoitteluni jälkeen sain mahdollisuuden aloittaa väitöskirjatutkimuksen. Aihe-ehdotus tuli osittain professoriltani, osittain Fililtä (Finnish Literature Exchange). Suomen teemamaahanketta oli alettu valmistelemaan. Se, että olin juuri työskennellyt kulttuuriviennin parissa antoi osittain sysäyksen tutkia Suomen teemamaahanketta. Varsinainen tutkimusaihe konkretisoitui vasta hiljalleen. Tutkimukseni on siitä erikoinen, että tutkin teemamaahanketta reaaliajassa. Näin ollen esimerkiksi tutkimusmetodit konkretisoituivat vasta hankkeen edetessä. Vastaavia tutkimuksia ei myöskään ole aikaisemmin tehty, jonka vuoksi ei juurikaan ollut valmiita malleja tutkimuksen toteuttamiselle.

Kerro lyhyesti tutkimuksesi tuloksista

Suomen asema Frankfurtin kirjamessujen teemamaana 2014 on yksi suomalaisen kulttuurin kautta aikain suurimmista vientihankkeista. Frankfurtin kirjamessut on maailman suurin kirjallisuus- ja mediatapahtuma ja keskeisin
toimija kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Teemamaa on vuotuisten kirjamessujen yleisö- ja mediamagneetti. Suomen teemamaahankkeen ensisijainen tavoite oli tehostaa käännösoikeuksien myyntiä. Hankkeen strategiassa tähdättiin myös kirjallisuuden näkyvyyteen ja suomalaisen kulttuurin tunnettuuden parantamiseen. Tutkimuksessa
selvitin, miten Suomen kulttuurivientihanke rakentui, millaisen vastaanoton hanke sai ja millainen vaikutus hankkeella oli kirjallisuuden ja kulttuurin viennille ja Suomen asemalle kansainvälisellä kirjallisuuden kentällä.

Saksalaislehdistö tarkasteli Suomea niin kirjallisuuden teemojen kuin vakiintuneiden stereotypioiden kautta. Kirjavienti kasvatti kuvaa naiskirjailijoiden ja saunojen maasta. Laaja näkyvyys Saksan lehdistössä heijastui Suomen kirjallisuuden kenttään luomalla uskoa vientimahdollisuuksiin. Tutkimus osoitti, että Suomen asema kansainvälisellä kirjallisuuden kentällä koheni teemamaastatuksen myötä.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että esiintyminen teemamaana ja varsinainen kirjallisuusvienti liittyivät vain välillisesti toisiinsa. Tämä aiheutti sen, että eri tahot tavoittelivat hankkeelta erilaisia asioita. Kirjamessuesiintymisen kohdeyleisöä olivat selvästi saksalaiset ja saksalainen media eli yleinen näkyvyys Saksassa. Niin hankkeen viestinnässä, järjestetyissä ohjelmanumeroissa kuin kirjailijoiden ja kirjojen vallinnassa korostettiin voimakkaasti Saksaa kohdemaana. Kustantamoiden ja agentuurien tavoitteet kohdistuivat kansainvälisille kirjamarkkinoille. Hankkeelle yleisesti asetetut tavoitteet erkanivat toisistaan. Hankeorganisaatiota myöten oli epäselvää, oliko kyseessä kirjallisuusviennin hanke vai yleisesti kulttuuriviennin hanke.

 

Miten onnistui käytännössä väitöskirjan kirjoittaminen Berliinissä, kun yliopistosi on Vaasassa?

Aloitin väitöskirjan kirjoittamisen Berliinissä 2012 osa-aikaisella apurahalla. Samaan aikaan tein töitä kahtena päivänä viikossa. Olin aktiivisesti yhteydessä professoriini sähköpostitse ja osallistuin muutamiin seminaareihin vuodessa Vaasan yliopistolla. Elokuussa 2014 aloitin tohtorikoulutettavan työssä Vaasan yliopistolla. Tämä tarkoitti sitä, että olin enemmän Vaasassa kuin Berliinissä. Käytännössä matkustin 2014-2016 noin kerran kuussa kaupunkien välillä. Kesällä 2016 jatkoin työskentelyä Berliinissä Suomen kulttuurirahaston apurahalla.

Kahden maan välillä seilaaminen oli välillä rankkaa, mutta myös antoisaa. Koska kirjoitin tutkimukseni saksaksi, oli Berliinissä helpompi päästä käsiksi tärkeisiin materiaaleihin. Vanhat yliopistorakennukset ja iso HU:n kirjasto tietysti myös loivat hyvän atmosfäärin tutkimuksen tekemiselle. Berliinissä työskentelin pääasiassa usein kotona, joskus myös Finnland-Instituutin tai HU:n kirjastossa.
Vaasassa ollessani sain yliopistolta työhuoneen, mikä tuntui todella luksukselta. Vaasassa kävimme ohjaajieni kanssa aina läpi sen, mitä olin Saksassa kirjoittanut, joten työrytmi säilyi hyvänä. Välillä kaipasin Berliinissä työskennellessäni akateemista yhteisöä. Olin kuitenkin koko ajan tiiviisti yhteydessä ohjaajiini.

 

Oliko sinulla kontakteja saksalaisiin jatko-opiskelijoihin ja olisiko oma tutkimuksesi ollut erilainen, jos olisit tehnyt sen saksalaiselle yliopistolle?

Olen ollut jonkin verran yhteydessä saksalaisiin väitöskirjantekijöihin, lähinnä omalta alaltani. Olen tavannut heitä mm. seminaareissa ja konferensseissa. Saksassa doktorandit ovat selkeästi enemmän opiskelijan asemassa. Suomessa varsinkin he, joilla on rahoitus ovat osa yliopistokollegiota. Rahoitus opinnoille on molemmissa maissa se keskeinen kysymys. Saksassa monet tuttuni ovat saaneet yliopistolta ns. puolikkaan paikan, jolla voivat rahoittaa tutkimustaan. Tällaista käytäntöä ei tietääkseni Suomessa ole, vaan rahoitus on joko täyspäiväinen työpaikka yliopistolla tai erillisiä apurahoja. Itselläni oli molempia.

 

Mitä sinulle „jäi käteen“ vuosista Saksassa?

Saksan vuoteni toivottavasti jatkuvat edelleen, mikäli sopiva työpaikka löytyy. Tähän saakka olen viihtynyt Berliinissä erittäin hyvin. Myös sen takia päätin tehdä väitöskirjaani mahdollisimman paljon Berliinissä. Nautin kansainvälisestä ympäristöstä ja kaupungin monipuolisuudesta. Berliinissä olen myös lähempänä muita oman alani tutkijoita, joka väitöskirjaa tehdessä oli etu.

Näin jälkikäteen ajateltuna koko väitöskirjaprosessi oli rankka, mutta antoisa. Olin onnellinen, että tutkimusaiheeni vuoksi sain olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa vastapainona pitkille illoille koneen äärellä. Väitöskirjan tekeminen on melko yksinäistä puuhaa. Samassa tilanteessa oleviin kanssaopiskelijoihin ja kollegoihin kannattaa pitää yhteyttä. Vaikka tutkimusala olisi eri, ovat ongelmat aloittelevilla tutkijoilla usein samankaltaisia.

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi ja avaako tohtorin hattu sinulle ovia Saksassa?

Väittelin juuri, joten nyt on pieni hengähdystauko paikallaan. Samalla olen alkanut katsella töitä Berliinistä. Tohtorinhatulla on arvoa Saksassa ja se kokemukseni mukaan näkyy myös työnhaussa. Uusia ovia aukeaa. Tutkimukseni oli ensimmäinen luokkaansa, joten toivon myös sen antavan minulle hyvät lähtökohdat joko akateemiselle uralle tai työskentelylle vientihankkeiden parissa.

 

Mitä haluat sanoa heille, jotka harkitsevat väitöskirjan tekemistä?

Itse tykkäsin tutkimustyöstä ja minulla kävi hyvä tuuri rahoituksen kanssa. Näin ollen pystyin tekemään tutkimusta myös Saksassa.

Väitöskirjan tekijä on itse vastuussa työn tuloksista. Se mahdollistaa vapauden työskennellä kaukana omasta yliopistosta. Välillä on tietysti myös haastavaa, kun ei ole yliopistoyhteisöä ympärillä. Kannattaa siis verkostoitua paikallisten tutkijoiden kanssa, hakea konferensseihin ja osallistua esimerkiksi ns. Gasthörer-statuksella paikallisen yliopiston kursseille.

Tutkimusta aloittaessa on tärkeää kirjoittaa erittäin selkeä tutkimussuunnitelma. Se on avainasemassa rahoitusta hakiessa. Rahoituksen hakeminen on rankkaa, mutta usein se lopulta kannattaa. Opintotukea saa jatko-opiskelijana muutamaksi kuukaudeksi myös ulkomaille. Sillä pääsee alkuun, jos rahoitus ei heti aukea.

Lisää Helmi-Nellin tutkimuksesta:

http://www.uva.fi/fi/news/suomi_frankfurtin_kirjamessuilla/

https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/vaitostutkimus-frankfurtin-kirjamessupanostus-karsi-epaselvista-tavoitteista-ja-ristiriidoista-kaannosmaaratavoitteesta-jaaty/?shared=911-cce75ca9-999

https://www.pressreader.com/finland/hufvudstadsbladet/20170615/282222305743680

Posted on Jätä kommentti

Rekrytointikonsulttina Saksassa

Reeta Laakso

Reeta Laakso on sosiaalipsykologi, joka on työskennellyt viimeiset 2,5 vuotta Nürnbergissä rekrytointikonsulttina etsien autoteollisuuden ohjelmistokehittäjiä. Nyt Reeta on jo vaihtanut työpaikkaa ja keskellä paluumuuttokiireitä. Hän ehti kuitenkin vastaamaan muutamaan kysymykseen suomalaisen ja saksalaisen työnhaun eroista ja omasta työstään Saksassa.

Miten päädyit Saksaan töihin?

Lähdin Saksaan alun perin niin, että avopuoliso sai Nürnbergin läheltä työtarjouksen ja päätimme yhdessä lähteä seikkailemaan. Tein ensin vuoden etätöitä suomalaiselle rekrytointiyritykselle kotoa käsin. Sen jälkeen alkoi kiinnostaa saksalaiseen työkulttuuriin tutustuminen käytännössä ja lopulta sain saksan taidon hiljalleen parannuttua myös töitä Saksasta.

Olet koulutukseltasi sosiaalipsykologi. Miten kiinostuit rekrytointialasta?

Rekrytointi- ja HR-alasta kiinnostuin ajatuksen tasolla opiskelujen aikana, mutta teoreettisissa opinnoissa ei oikein saanut käsitystä siitä mitä HR- ja rekrytointityö todellisuudessa on. Pääsin kuitenkin rekrytointiharjoittelijaksi maisterivaiheessa ja sitä kautta innostuin alasta todella paljon. Rekrytoinnissa viehättää monipuolisuus ja sosiaalipsykologisena näkökulmana yksilön ja ryhmien käyttäytymisen ymmärtäminen. Se on myös kiinnostava yhdistelmä HR:ää, myyntiä ja markkinointia. Erityisesti IT-rekrytointi on todella mielenkiintoista, koska siinä joutuu koko ajan haastamaan osaamistaan ja oppimaan uutta.

Onko rekrytointikonsultin työnkuvassa eroja Saksassa ja Suomessa?

Käytännön tehtävissä ei niinkään, vaan erot näkyivät enemmän työkulttuurissa ja työskentelytavoissa. Haluan kuitenkin nostaa esille, etten ole kovinkaan innokas puhumaan ”saksalaisesta” työkulttuurista. Jo lyhyen parivuotisen kokemukseni pohjalta voin sanoa, että työelämän käytännöt vaihtelevat merkittävästi riippuen yrityksestä, toimialasta ja alueesta. Henkilökohtainen kokemukseni pohjautuu hyvin perinteikkääseen yritykseen suhteellisen konservatiivisella alueella Saksassa, eli kokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia jonkun muun kertomana.

Mikä on tärkeää saksalaisessa työhakemuksessa/hakemisessa?

Pituuden sekä käsiteltävien aiheiden puolesta CV ja hakemus vastaavat paljolti suomalaista käytäntöä. Saksalaisessa CV:ssä korostuu virallisen ja asiallisen valokuvan merkitys. CV-kuvat käydään usein ottamassa puku päällä kuvaamossa. Muodollisuus näkyy myös työhakemuksen kirjoitustavassa. Saksalainen työkieli poikkeaa paljon arjessa puhutusta ja vakuuttavaksi koettu hakukirje noudattaa samaa, virallista linjaa. Hakemus esimerkiksi alkaa sanoilla ”arvoisa herra/rouva [sukunimi]” tai ”arvoisat naiset ja herrat”, jos vastaanottajan nimi ei ole tiedossa. Myös lausemuodot ovat hyvin muodollisia.

Miten suomalainen ja saksalainen työhaastattelu eroavat toisistaan?

Työhaastattelukaan ei päällisin puolin eroa suomalaisesta, mutta kulttuurierot vaikuttavat tähänkin kontekstiin. Keskustelu saattaa olla hyvinkin muodollista ja teitittely on useimmiten itsestäänselvä lähtökohta. Toisin kuin Suomessa, Saksassa on kohteliasta mainita puhuteltavan nimi vähintään pari kertaa keskustelun aikana, esimerkiksi tavattaessa ja lähdettäessä. Teitittelyn yhteydessä käytetään muotoa herra/rouva sukunimi.

Toinen mieleen tuleva ero on siinä mikä koetaan vakuuttavana. Saksassa vakuuttavana näyttäytyminen on perinteisesti todella tärkeää työelämässä ja sen koetaan nostavan auktoriteettia, mitä myös arvostetaan. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, tuttavalliselle suomalaiselle kompastuskivi saattaa olla, että liikaa ystävällisyyttä pidetään epävakuuttavana tai epäammattimaisena. Erityisesti johtaviin tehtäviin haettaessa liika (tai suomalaisittain normaali) rentous saatetaan kokea negatiivisena. Johtajuudesta puhuttaessa saksalaisessa keskustelussa tuntuu usein nousevan käsite ’liian pehmeä’ esiin.
Samaan aikaan on hyvä muistaa, että nämä yleistykset pohjautuvat nimenomaan perinteiseen saksalaiseen työkulttuuriin ja siksi tuskin pätevät esimerkiksi berliiniläisiin startupeihin tai muihinkaan uudistusmielisimpiin yrityksiin.

Miten suomalaisen kannattaa valmistautua työhaastatteluun Saksassa?

Ainakin suhteellisen perinteisen yrityksen työhaastatteluun on hyvä mennä puku tai jakkupuku päällä, erityisesti asiantuntijatehtäviin haettaessa. Sillä ei ainakaan voi mennä pieleen, vaikka joka paikassa kyseistä pukeutumista ei välttämättä odotetakaan. On myös hyvä pitää mielessä, että keskustelukumppanin nimi on kohteliasta mainita keskustelun lomassa. Liikaa paineita ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä Saksassa on totuttu erilaisiin kulttuuritaustoihin ja moni varmasti ymmärtää, että tietyt käyttäytymiserot ovat sidoksissa kulttuuritaustaan. Saksalaiset liittävät usein pohjoismaihin epämuodollisuuden, välittömyyden ja liberaaliuden, mitä usein pidetään ihan positiivisena asiana. Suomalaisen ystävällisyyttä ja rentoutta pidetään ehkä siksi useammin ’söpönä’ kuin varsinaisesti epäammattimaisena.

Kerro joku sattumus Saksan vuosien varrelta kulttuuriin tai kieleen liittyen.

Olin puhelinpalaverissa, johon hyvin perinteikäs saksalainen toimitusjohtaja oli muutaman työntekijän kutsunut. Aihe ei oikeastaan juurikaan edes koskenut minua. Kymmenen minuuttia ennen suunniteltua palaverin loppumisaikaa mainitsin, että minulla on hakijan kanssa työhaastattelu pian. Palaveria vetävä toimitusjohtaja ei  reagoinut tietoon mitenkään. Muutamaa minuuttia aiotun haastatteluajan (ja suunnitellun palaverin loppumisajan) jälkeen totesin, että nyt täytyy lähteä. Toimitusjohtaja kuitenkin sanoi odottavansa minun osallistuvan palaveriin loppuun asti. Hakija saisi odottaa. Tässä vaiheessa edellisten kokemusten pohjalta tiesin, että joudun nöyränä laittamaan hakijalle sähköpostin, jossa kerron pystyväni soittamaan vasta myöhemmin iltapäivällä, häveten samalla hakijakokemuksen huonoutta. Kyseisessä yrityksessä toimitusjohtajan tahdon vastustaminen ei olisi tullut kuuloonkaan, joten alistuin kohtalooni ja istuin vielä seuraavat 45 minuuttia palaverissa sanomatta sanaakaan koko aikana. Sillä minullahan ei itse asiassa ollut minkäänlaista mielekästä osuutta koko palaverissa alun perinkään.
Nyt tilanne jo naurattaa, mutta silloin lähinnä raivostutti. Tilanne kuvaa hyvin perinteisen saksalaisen ja suomalaisen johtamiskulttuurin eroja.

Olet vaihtanut työpaikkaa ja muutat takaisin Helsinkiin. Miten paluumuutto sujuu?

Parhaillaan valmistelen muuttoa takaisin Helsinkiin. Käytännön asioiden puolesta on paljon järjesteltävää. Sopimusten irtisanomistaisteluiden lisäksi asioita pitää hoitaa monen eri viraston kanssa molemmissa maissa. Saksassa virastojen ja pankkien kanssa ei moniakaan asioita voi kommunikoida sähköisesti, joten kirjepostia on saanut lähettää ja virastoissa vierailla. Hiljalleen asiat kuitenkin alkavat olla hoidettuna. Olen palaamassa Suomeen hyvillä mielin ja odotan, että pääsen asumaan taas lähempänä perhettä ja ystäviä. Helsinki on mahtava kaupunki. Innolla odotan pääseväni taas kävelylle merenrantaan. Samaan aikaan jään varmasti kaipaamaan Nürnbergiä, enkä ihmettele jos se kuuluisa paluushokki jossakin vaiheessa nousee pintaan.

Saksassa jään kaipaamaan muun muassa hyviä säitä, matkustusmahdollisuuksia sekä eläväistä ravintola- ja kahvilakulttuuria. Täällä myös järjestetään enemmän erilaisia tapahtumia ja jutellaan helpommin tuntemattomille. Molemmissa kaupungeissa on ehdottomasti puolensa. Uudesta työstä pilvipalveluyritys Nordcloudilla olen erityisen innoissani. Mukaansatempaava yrityskulttuuri ja kiinnostavat tehtävät motivoivat kovasti. Rennossa suomalaisessa työkulttuurissa olen kotonani.

Mitä sinulle jäi käteen Saksasta?

Paljon opettavaisia kokemuksia liittyen kulttuurieroihin ja siihen, miten eri tavoin näinkin lähekkäisissä kulttuureissa voidaan ajatella. Mukavaksi piirteeksi saksalaisessa työkulttuurissa koin muun muassa sen, että vaikka asioista saatetaan väitellä kiivaastikin, keskustelun loputtua voidaan lyödä veljellisesti kättä selkään, heittää vitsiä ja mennä yhdessä kahville. Työelämän väittelyitä ei oteta henkilökohtaisesti. Opin myös puhumaan saksaa suhteellisen sujuvasti. Sitä taitoa pääsenkin hyödyntämään myös uudessa työpaikassani. Ylipäätään mieleen jää paljon hyviä muistoja Saksan ajoilta.

Mitä haluat sanoa suomalaisille, jotka hakevat töitä Saksasta?

Usko itseesi! Saksassa arvostetaan pohjoismaita ja suomalaisilla työntekijöillä tuntuu olevan todella hyvä maine työmarkkinoilla. Moni saksalainen alkaa ensimmäisenä puhua suomalaisen koulutuksen tasosta, kun kuulee mistä olet kotoisin. Vaikka kulttuurieroja on, niistä ei kannata ottaa liikaa stressiä. Reippaalla asenteella pärjää aina pitkälle ja sen ansioista vastaanottajakin osaa ajatella, että tarkoitat hyvää, vaikka et aivan kulttuurillista koodia noudatakaan. Saksan kielen osaamista pidetään työmarkinoilla tärkeänä. Moni suomalainen osaa ainakin jonkin verran saksaa kouluaikojen pohjalta ja se taito kannattaa ehdottomasti tuoda esille. Kielen ei tarvitse olla täydellistä eikä edes sujuvaa, jotta siitä olisi hyötyä työnhaussa. Moni työnantaja toivoo työntekijän osaavan vähintään jutustella kahvihuoneessa saksaksi, vaikka työkieli olisikin englanti. Toisaalta moni suomalainen puhuu todella hyvää englantia – taito, joka ei ole saksalaisille ollenkaan niin itsestään selvä.

Lisää Reetan ajatuksia työelämästä voi lukea hänen blogistaan, Sosiaalipsykologiaa ja työelämän virtauksia.

Posted on Jätä kommentti

Suomalaisuus – suurin valttisi työnhaussa?

Työpaikka Saksassa -suomalainen työnhakija voi hyötyä kulttuuritaustastaan

Tämä blogi käsittelee muun muassa sitä, miten sopeutua saksalaiseen työelämään ja pärjätä osana työyhteisöä. Omien persoonallisten ja kulttuurinomaisten piirteiden piilottamisen ei kuitenkaan tarvitse olla osa sopeutumisprosessia. Päin vastoin: Olet suomalainen ja sellainen kulttuuritausta voi olla Saksassa erityisen mielenkiintoinen – lähes eksoottinen. Suurin valttisi työnhaussa voi siis olla suomalaisuus.

Suomalainen on sinut virheidensä kanssa

Työpaikka Saksassa / Rehellisyys
Rehellisyys on hyve Saksassakin.

Virheiden tekemisen kulttuuri on Suomessa erilainen kuin Saksassa. Pieni virhe ei suomalaisessa työelämässä yleensä ole katastrofi. Olemme tottuneet mainitsemaan omista virheistämme, reflektoimaan niitä ja pääsemään niiden yli. Emme myöskään yleensä korosta omaa osaamistamme alleviivaamalla muiden virheitä. Saksassa virheisiin suhtaudutaan ankarammin. Liitän vielä tämän Spiegelin artikkelin saksalaisesta virhekulttuurista mukaan. Molemmissa tavoissa on tietenkin puolensa. Saksalaiset esimerkiksi sietävät paremmin kritiikkiä, koska ovat oppineet ottamaan sitä vastaan.

Suomalaisen ”avoimuusmallin” puolesta puhuu se, että työntekijä, joka ei pelkää virheitä, uskaltaa käyttää omaa potentiaaliaan luovasti ja liikkua pois ”turvallisilta alueilta”. Hienotunteisuus, jossa toisen virheitä ei alleviivata voi siis parantaa työkulttuuria. Miten tätä voisi käyttää työhaastattelussa tai hakemuksessa? No ainakin suomalainen voi sanoa olevansa aidosti rehellinen ja avoin ja osaavansa reflektoida omia virheitään.

Suomalainen osaa nauraa itselleen

Hauska työpaikka Saksassa
Nauru raikastaa ilman ja luo yhteenkuuluvuden tunnetta.

Tämä kohta liittyy edelliseen. Suomalainen ei ota itseään turhan tosissaan. Katsokaapa joskus huviksenne Samu Haberin esiintymistä. Hänestä teki suositun Saksassa se, että hän teki -varsinkin kielen kanssa- paljon virheitä ja jatkoi vaan hymyssä suin touhuamista ja kielikuvien kääntämistä epäonnistuneesti tankerosaksalle. Ensin saksalaisyleisö oli vähän ihmeissään, mutta nykyisin Haber voi tehdä Saksan telkkarissa mitä vaan ja häntä rakastetaan silti tai siis paremminkin juuri sen takia. Haber osaa nauraa itselleen, kuten suomalaiset usein. Vitsit että olemme hauskoja!

Tässä piilee tietysti se vaara, ettei kukan halua olla työelämässä kävelevä vitsi, ellei nyt satu olemaan ammatiltaan pelle. Kun teet hauskan virheen vaikkapa kielen kanssa, naura siis ainakin sisäänpäin ja muista, että itselle nauramisen taito tekee elämästä mukavampaa. Olet myös itsevarmempi, kun et ota itseäsi liian tosissaan.

Tässä oma kokemukseni: Ensimmäisessä Saksan-työpaikassani, ensimmäisellä työviikolla, vastasin ensimmäisen kerran puhelimeen. Minua jännitti ihan kamalasti. Kollegaani kysyttiin ja hän oli juuri vessassa. Vastasin: ”Er ist in der Toilette.” Vastaus sisälsi kolme virhettä: Ei tietenkään ikinä sanota kenenkään olevan vessassa, vaan nurkan takana, käsiään pesemässä tai vain poissa paikalta jne. Toinen virhe oli, että vessa on saksaksi Badezimmer ja ”Toilette” viittaa ensisijaisesti vessanpönttöön, varsinkin -kolmas virhe- in-preposition kanssa: ”Schwimmt er da oder was?” kysyi soittaja ja me molemmat repesimme nauruun, kun tajusin itsekin vastaukseni koomisuuden. Nauru vapautti tunnelmaa ja olimme samassa veneessä. Kerroin että olin juuri muuttanut Saksaan. Myös käsiään pesemässä ollut kollegani (terveisiä vaan Jukalle, jos luet tätä!) löytyi ja sai tästä myöhemmin hyvät naurut.

Suomalainen on vaatimaton

Ollessani koululaisvaihdossa Saksassa vuonna 1997 olin ostanut uuden paidan. Vaihtoperheen äiti kehui paitaani, johon minä suomalaiseen tapaan kursailin: ”Ei tämä nyt niin hieno ole, tämmönen vaan, mikä lie henkkamaukkarätti…”
Saksalaisperheen äiti oli kuolla nauruun ja ihmetteli ääneen: Miksi ihmeessä olin ostanut paidan, josta en itsekään oikeastaan tykkää? Vaatimattomuus ja tietynlainen ujous kuuluu suomalaiseen perusluonteeseen, kursailu hyviin tapoihin. Oivalsin tuolloin, 16-vuotiaana ujona lukiolaistyttönä, jotain suomalaisesta vaatimattomuudesta. Sille on oma aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi saksalaiseen kulttuuriin se sopii aika huonosti.

Silti saksalaiset osaavat arvostaa myös tätä puoltamme: Arvatkaa esimerkiksi miksi Mika on Saksassa tosi suosittu poikien nimi? No siksi että Mika Häkkinen on Saksassa tosi suosittu ja hänen menestyksensä on lisännyt Mika-nimen suosiota. Mutta miksi Häkkinen sitten on Saksassa niin suosittu? Esiintymisellään hän on ainakin Samu Haberin vastakohta. Häkkisen hiljainen vaatimattomuus yhdistettynä kiistattomaan osaamiseen on saksalaisten mielestä todella sympaattista.

Suomalainen on erilainen

erilainen työpaikka Saksassa
Miksi pelata saksalaisilla säännöillä, kun voi kirjoittaa myös omat sääntönsä?

Työskennellessäni aikaisemmin paljon saksalaisen median ja Suomen maakuvan parissa, mieleeni on jäänyt pari otsikkoa, jotka toistuivat usein saksalaisissa lehtijutuissa: ”Die spinnen, die Finnen” (eli jotakuinkin ”Hulluja nuo suomalaiset”) ja ”Finnische Kuriositäten” (suomalaisia erikoisuuksia) eri muodoissa. Jutuissa esiteltiin sitten suojalkapalloa, eukonkantoa, porojuoksukilpailuja, saunoja tai jotain sellaista. Myös maakuvatyössä ja matkailumarkkinoinnissa näitä ”erikoisuusteemoja” korostetaan. Ja miksei, sillä saksalaiset rakastavat niitä! Suomalaisilta osataan siis odottaa luovaa hulluutta ja pientä poikkitieteellisyyttä  – anna siis oman persoonallisuutesi näkyä ja luovuutesi kukkia myös työnhaussa!

Suomalainen on edelläkävijä

Suomessa tehdään monia hienoja juttuja esimerkiksi tekniikan, opetuksen ja hoitotyön aloilla. Suomalaiset ovat monella alueilla edelläkävijöitä tai edustavat saksalaisittain kiinnostavia näkökulmia. Tällaisia erityissosaamisalueita kannattaa korostaa työhakemuksessa ja haastattelutilanteessa. Sinulla on jotain, mitä paikallisilla ei luultavasti ole. Ehkä tuleva työnantajasi ei vielä edes tiedä kaipaavansa juuri tällaista osaamista tulevaisuudessa.

Itse hyödyin tästä opiskellessani tulevaisuuden tutkimusta. Se on ala, jolla Suomessa paljon merkityksellisempi asema yliopistomaailmassa sekä esimerkiksi poliitiikassa, kuin Saksassa. Vaikka olin aika keskinkertainen opiskelija ja tein vain minimitunnit (ja niilläkin tississäni roikkui usein oman huomionsa vaativa vauva), pääsin mukaan tosi mielenkiintoisiin projekteihin ja juttuihin. Olen selittänyt tätä sillä, että sekä opiskelijakaverini että proffat ja muut dosentit olivat tosi kiinnostuneita Suomesta ammatillisesti ja tykkäsivät siksi ottaa minut mukaan. Tottakai innostuksella oli varmaan oma osansa asiaan.

Ja lopuksi…

Tulipa tästä nyt sekametelisoppa omaa kokemusta ja superjulkkista! Miksi käytin tällaisia vähän banaaleja julkkisesimerkkejä tässä bloggauksessa? No havainnollistaakseni sitä, että ne suomalaiset, jotka ovat todella suosittuja Saksassa, ovat sitä oman persoonansa ja osaamisensa takia, ei siksi että he olisivat lähtökohtaisesti erityisen sopivia saksalaiseen kulttuuripiirin tapoihin tai oletuksiin.

Mukavaa työnhakua kaikille – sellaisena kuin olet!

Ps. Mainittakoon vielä, että käsittelen tässä artikkelissa asioita taas ”keskimäärin ja stereotypioina”. Kulttuuristen tapojen toteuttaminen riippuu aina persoonallisuudesta ja temperamentista, yrityksessä yrityskulttuurista ja tavoista. Poikkeamia löytyy paljon.

Posted on Jätä kommentti

Saksan-kauppaa 1980-luvulla

On kiehtovaa, miten työelämä muuttuu muun maailman mukana. Haastattelin Timo Parjasta muutama viikko sitten hänen pitkästä urastaan viennin ja ulkomaankaupan parissa. Materiaalia syntyi niin mahtava määrä, että jatkamme tässä toisessa osassa hänen kokemuksillaan 80-luvun alusta.

Ensimmäisen osan haastattelusta voit lukea täältä: Vientikettu kertoo: Myyjänä 70- ja 80-luvun taitteen Münchenissä

Suomen viennistä Saksaan

Festarit
Rockpalast-konsertti helteisenä kesälauantaina Loreleyssa Rheinin varrella. Esiintyjinä mm. Joe Cocker ja kölninmurteella rokkava Bab. Kuva: Timo Parjasen kotialbumi

Länsi-Saksan vienti oli alkanut vetää 1960-luvun kuluessa ja kohosi jo 10 prosentin luokkaan Suomen viennistä ja tuonti sieltä nousi 20 prosentin tienoille. Itä-Saksalla ei ollut kauppavaihdossa kovin merkittävää asemaa. Näissä lukemissa vienti pysyi aina Saksan yhdistymisen aikaan vuonna 1990 asti.

Saksan ja Suomen välistä kauppaa perustettiin vuonna 1978 edistämään virallinen organisaatio, Saksalais-Suomalainen Kauppakamari. Parjasen mukaan myös Frankfurtin Kaupallisen Sihteerin Toimiston ja Konsulaatin merkitys oli tuolloin merkittävä tukemassa erityisesti PKT -teollisuuden messu- ja yleensäkin vientitoimintaa sekä etabloitumista maahan.

– Myös suomalaisyritysten Saksan-toimipisteiden toimitusjohtajien kuukausittaiset lounastapaamiset ja saunaillat aina jossainpäin Saksaa antoivat paljon uusia tuttuja ja sieltä ammensin paljon tietoa ja empatiaa kollegoilta.

Friitalan muotia Frankfurtiin

Frankfurt vienti
Ingeborg Frankfurtin Showroomissa 1980-luvun alussa.

Parjasen paluumuutto Münchenistä sujui ongelmitta. Hän sai töitä kotipaikkakunnaltaan, Laitilan läheltä 60 km:n päästä Turusta.

– Tämä Turun  työsuhteeni ei  kuitenkaan kestänyt kuin vuoden. Käydessäni Ulvilassa, Porin laidalla, silloinen asiakkaallamme kysyi yllättäen halukkuuttani aluevientipäällikön tehtävään Friitalan teollisen nahka- ja lammasturkin myyntityöhön Saksan kielialueella. Friitalan mallistosuunnittelusta vastasi noina vuosina jo silloin tunnettu Jukka Rintala ja tärkein vientituote oli miesten hirvennahkapusero. Pari päivää harkittuani muutin ”maailmankaupunki” Poriin. Parjanen matkusti vientipäällikön tehtävässä paljon Keski-Euroopassa, lähinnä Muenchenissä, Frankfurtissa ja Düsseldorfissa. Matkapäviä tuli vuosittain n 80-100.

Lentävät lähdöt ovat olleet Parjasen vahvuus työelämässä. Sellainen tuli eteen myös kesällä 1980.
– Frankfurtin-myyntikonttorimme hoitaja ”Inge” joutui muttamaan suomalaisen miehensä työn takia Suomeen. Päätimme yritysjohdon kanssa, että toimistopöytäni siirretään Ulvilasta Frankfurtiin ja minä muutin sinne 1980.
Ensitöikseen Timo sulki Frankfurtin keskustassa olleen 6 huonetta käsittäneen konttorin ja irtisanoi vuokrasopimuksen.

Hän muutti konttorin Eschborniin Wiesbadenin autobaanan varrelle ”Haus der Mode”-showroomiin  ja palkkasi saksalaisen assistentin ”Ingeborgin” Hampurista.
– Työmatkaa asunnostani Frankfurtin vanhasta kaupunginosasta Bornheimista tuli autolla, toisinaan ruuhkaisen ”Miguel Alleen” kautta normaalisti ennen aamuruuhkaa 30 min – ruuhkassa myöhemmin jopa 1 1/2 tuntia.

Parjanen vastasi Friitalan koko Keski-Euroopan myyntitoiminnoista ja toimiston budejetoidusta tuloksesta. Asiakaskunta koostui nahkapukineiden erikoisliikkeistä ja nahkapukineiden ostoketjuista sekä tavarataloketjuista, kuten Peek&Cloppenburg ja C&A, Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja hetkittäin Ranskakin. Kovin työ ei ollut jatkuva matkustaminen, koska taitava assistentti Ingeborg hoiti juoksevat toimistoasiat, vaan kuuden ”proviisio -edustajan” valvominen ja heidän ajankäyttönsä maksimoiminen juuri Friitalan tuotteiden myyntiin. Se merkitsi jatkuvaa keskustelua muodista ja sen suuntauksista ja trendien asettamista mallistovaatimuksista sekä yksittäisten vaatemallien muuttamisesta saksalaiseen tai muiden maiden makuihin ja käytäntöihin sopivaksi.

– Tässä tehtävässä koin aluksi selviä nuoruuden aiheuttamia auktoriteettiongelmia. Kuusi edustajaa olivat kaikki yli 40- vuotiata ja minä 28. Oli aluksi kova pala osoittaa johtajuutta saksalaisille, mutta oikeilla suhtautumisella heidän ongelmiensa ratkaisuun sekin meni lopulta läpi.

Vuonna 1984 Parjanen päätti kuitenkin tehdä vaihteeksi jotain ihan muuta…

Koulutus kannattaa aina

Työpaikka Saksassa // Timo Parjanen
Keke Rosbergin maailmanmestaruutta juhlittiin vuonna 1982. Kuva: Timo Parjasen kotialbumi

– Pyrin silloin vientipiireissä hyvin arvostetulle Vientikoulutussäätiön (nyk. Fintra) Vientimarkkinoija/Vientipäällikkölinjalle. Hakijoita oli lähes 200 ja vain 20 otettiin sisään. Pääsyvaatimuksena oli vähintään alempi korkeakoulu ja hyvä kielitaito. Lisäpisteitä sai ulkomailla asumisesta tai siellä suoritetuista opinnoista. Minut valittiin opiskelemaan Helsingin Kasarminkadulle elokuussa 1984.

– Meitä oli kaksi ”ei korkeakoulututkinnon suorittanutta” opiskelemassa tuomarien, filosofian maistereiden, diplomi-insinöörien ja insinöörien sekä ekonomien kanssa. Tätä pidän eräänä elämäni onnistuneimmista päätöksistä ja ammattitaidon osoituksena.
Parjanen valmistui 1986 kesäksi asuttuaan ja työskenneltyään välillä Chicagossa Suomen Kaupallisen Sihteerin toimistossa ja Suomen Konsulaatissa osatyönään myös Suomalais-Amerikkalaisen Kauppakamarin sihteerin tehtävät. Sittemmin, muutaman Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, tie vei miehen USAn Chigagoon ja Kanadan Vancoueriin paperi- ja kartonkiteollisuuden myyntitehtäviin, jossa hän hoiti myyntiä mm. Saksaan ja Lähi-Itään.
– Mutta Pohjois-Amerikka onkin sitten jo aivan oman tarinansa arvoinen…. päättää Parjanen vaiherikkaan tarinansa.
Kolme vuotta sitten hän jäi aktiiviselle eläkkeelle varsin nuorena, 57-vuotiaana.
Tässä vielä Timo Parjasen vinkit Saksaan lähtijöille:

”Vanhemman vientiketun neuvot Saksaan muuttajalle”

  • Ole rohkeasti oma itsesi. Älä pokkuroi, mutta muista elää ”maassa maan tavalla”.
  • Älä säikähdä saksalaisuuden jäykkyyttä verrattuna meidän skandinaavien joustavuuteen
  • Pidä hymy yllä jopa tullessasi irtisanotuksi.
  • Ole valmis tekemään harkitusti nopeita ratkaisuja, suurissakin asioissa.
  • Älä ole rasisti – erilaisuus on rikkautta.
  • Kannusta ja auta aina heikompaa.
  • Palaa maitojunalla kotimaahan, jos tilanteet menevät ylivoimaisiksi – Paluu ei ole häpeä vaan rikastuttaa pitkän päälle elämänkokemustasi.

Kiitos Timo näistä mielenkiintoisista tarinoista!

Posted on 1 kommentti

Vientikettu kertoo: Myyjänä 70- ja 80-luvun taitteen Münchenissä

Suomi vuonna 1979: Kekkonen oli valittu laajan poliittisen rintaman tuella viidennelle kaudelleen vuonna 1978. Koijärvi-liike esti Koijärven kuivatushankkeen. Nuoriso kuunteli punkia tai fiftarimusiikkia ja televisiosta katseltiin ainakin Spede Show ja Heikki ja Kaija. Tällaisista maisemista parikymppinen Timo Parjanen lähti kohti suurta maailma, Saksan Müncheniä. Sen jälkeen myyntimiehen, vientijohtajan  ja toimitusjohtajan tehtävät ovat kuljettaneet Parjasta Porin kautta Frankfurtiin, Chigacoon ja Vancouveriin. Tässä  Timon tarinan ensimmäisessä osassa pääsemme kurkkaamaan hänen kokemuksiinsa  70- ja 80-luvun taitteen Münchenissä.

Pitkä ura kaupan parissa

Timo Parjanen
Timo Parjanen

Kaikki alkoi Laitilan keskustasta, Sokos-tavaratalon toisesta kerroksesta. Timo Parjanen kuljeskeli 22 ensimmäistä vuottaan  joka päivä tavaratalossa – tai ainakin kulki sen läpi. Kesä- ja joululomat hän työskenteli eri tavaratalon osastoilla.
– Niinpä oli varsin selvää, että minusta kasvaa luonteeltani kauppias, nauraa Parjanen.

Hän pääsi ylioppilaaksi kieli- reaalilinjalta Laitilan Lukiosta Varsinais-Suomesta vuonna 1975.
– Olen ”vanhan koulukunnan” pitkän saksan lukija jatko-opinnoin. Kaikki työtehtäväni ovat liittyneet aktiivisen saksankielen käyttöön. Myös Pohjois-Amerikasta Eurooppaan käsin työskennellessäni ja matkustaessani käytin saksaa ja englantia. Vientitehtäviin valituksi tullessani saksan kieli on ollut varmasti tärkeimpiä valintakriteerejä, kertoo Parjanen, joka on mielestään ollut myös onnekas sekä ammatinvalinnassaan että nopeita uraa ja elämää koskevia ratkaisuja tehdessään.
– Kaikkiaan työskentelin 35 vuoden ajan sekä Suomen että Kanadan viennin hyväksi lähinnä Eurooppaan, mukaan lukien entiset ”Itäblokin-maat” ja Lähi-Itä. Suomesta käsin työskennellessä ”pakkopullaa” on kaiken länsikaupan lisäksi ollut Neuvostoliiton ja 1991 jälkeen Venäjän viennin parissa toimiminen. Viimeisin työnantajani oli globaali australialainen logistiikkapalveluyritys CHEP, jonka Suomen myynnistä ja etabloitumisesta vastasin 9 vuoden ajan osana Pohjois-Euroopan toimintoja.

Keskitymme Timon tarinan ensimmäisessä osassa blogin hengen mukaisesti Saksaan ja varsinkin ensimmäiseen ulkomaan työskentelyjaksoon Münchenissä.
– Se on ollut ehkä haastavin ja opettavaisin aika ulkomailla, kertoo Parjanen työstä, joka osa Tampereen Kauppaoppilaitoksen ”Vientisihteerikurssi V”:n opintoja.

– Muut asumiseni ja työskentelyni sekä Saksassa että USAn Chicagossa ja myöhemmin Vancouver, B.C.:ssa Kanadan Länsirannikolla ovat olleet ”helppoja” muutoksia työnantajan hoitaessa työlupa-asiat ja muuttokustannukset.

München 1979

Saksan talousveturi puuskutti täyttä päätä. Helmut Schmidt oli johtanut Saksaa jo vuodesta 1974. Talous oli hyvässä kunnossa ja valuutta, D-markka, maailman vakaimpia. Maahan saapui vierastyöläisiä esimerkiksi Turkista ja Italiasta. Politiikan saralla kohisi, kun terroristiliike RAF, Rote Armee Fraktion, tavoitteli kommunistista kansannousua lähinnä terroriteoilla.
Parjanen työskenteli Sport-Scheck KG- nimisessä urheiluliikkeessä aivan Münchenin keskustassa.

–  Sain paikan sattumalta kansainvälisen opiskelijavaihdon kautta, joten jopa ennen EU-aikaa oleskelu- ja työluvat järjestyivät melko pienillä paperitöillä, sanoo Parjanen. – Tosin Müncheniin saavuttuani jouduin tutustumaan ”Polizei Präzidiumin Ausländeramtin” puoli päivää kestäneisiin jonoihin muiden ulkolaisten kanssa.

Sport-Scheck oli Euroopan suurin ”korkean luokan” urheilutavaratalo sekä suurimpia urheilukoulutus- ja vellusmatkojen järjestäjiä. Jo sillon palkkalistoilla oli mm. 4000 tennis- ja laskettelun opettajaa. 10-kerroksisen hissitalon jokainen kerros oli varattu omalle urheilulajilleen. Parjanen työskenteli ”Biwak Sachtel und Langlauf'”-osastolla eli vuoristokiipeily- ja murtomaahiinto-osastolla. Muut myyjät olivat kokeneita, vuoristokiipeilyä ikänsä harrastaneita, ”parrakkaita” herroja sekä ruuhka-aikoina myös vuoristokiipeilyä harrastavia ja tuntevia opiskelijoita.

Es stinkt nach Schnee

Työpaikka Saksassa
Sport-Scheck koulutti työntekijöitään aidoissa olosuhteissa. Kuva: Timo Parjanen, kotialbumi

Talvikaudella Parjasen työhön kuului ensisijaisesti neuvoa murtomaahiihdon välineiden valinnassa yleensä keskimääräistä varakkaampia, lähes aloittelevia saksalaisia ja  jonkin verran myös itävaltalaisia ja sveitsiläisiä hiihtovarusteiden valinnassa.
– Usein valinta-apuuni kuuluivat suksien, sauvojen, monojen lisäksi koko vaatetuksen valinta. Toisinaan pariskunnat saattoivat laittaa rahaa varusteisiin silloisen työläisen kuukausipalkan verran. Tehtävät olivat hyvin sesonkiluontoisia. Opin ajattelemaan, ”Es stinkt nach Schnee”,  mikä tarkoitti asiakasryntäyksen tulevan heti kun Olympiapuistossa keskustan lähellä maahan tuli senttikin lunta.
– En ollut hiihtänyt 10 vuoteen itse, lääkärin kiellosta johtuen. Tuntui kuitenkin, että saksalaiset urheilutavarataloasiakkaat ajattelivat jotenkin näin: ’Tuon (suomalaisen) myyjän täytyy olla oikea spesialisti. Onkohan hän syntynytkin sukset jalassa?”
Oppimista hankaloitti kirjallisuuden ja materiaalin puute. Ennen internetaikaa tieto oli rajallista, mutta talvimaasta tulevalle helposti hahmotettavissa. Maalaisjärjellä pärjäsi hyvin.

Kesäkaudella Parjanen myi myös vuorikiipeilyvälineitä.  Myynti oli Parjaselle kielellisesti haastavaa – koska Suomessa ei ole vuoria, puuttuu sanastoakin.
– Opin nopeasti termejä, kuten: Freiklettern (Kiipeily ilman köysiä vain käsien ja jalkojen avulla), Klemkeil (Kallioon lyötävä metallikiila köyden kiinnitykseen), Eisteigern (Kengän kokopohjiin kiinnitettävät rautapiikit jäätikköseinille ja jäätiköllä liikkumiseen), Lavine (Lumivyöry ), Beepser (Eletroninen hälyttäjä  /’piipittäjä’, sen varalle, että jos jää lumivyöryn lumen alle paikan löytämiseksi), biwakieren (Yöpyä vuorenseinällä – myös riippukeinussa vuorenseinällä kesken kiipelyilyurakan) ja ”Nachkommen!” (Käskysana, jonka edelläkiipeävä huutaa perässä kiipeävälle samaan köysistöön sidotulle kiipeäjälle.)

Parjasen työnantajalle oli tärkeää, että myyjät tosiaan tunsivat edustamansa tuotteet.- Oli mukavaa päästä kokeilemaan – peloistani huolimata – kiipeilyä ensin lähellä Ingolstadtia ”Klettergartenissa” (kiipeilyyn pyhitetty 200 m korkea kallioseinästö) sekä sittemmin Itävallassa Dachsteinin jäätiköllä yli 2000 metrin korkeudessa, jossa testasimme eri suksimerkkien uusimpia tyyppejä.

– Vain vapaakiipeilyä (Freiklettern) en uskaltanut edes yrittää. Koin sen hengenvaaralliseksi aloittelijalle!

Haben Sie Hackl Stöckl?

– Vaikken itse tuntenut vuorikiipeilyn maailmaa, ei työn aloittamisessa ollut suurempia hankaluuksia. Piti vain mennä rohkeasti hissistä ulos tulevien asiakkaiden luo ja kysyä: ”Wie darf Ich Ihnen bedienen?”, kertoo Parjanen.

.- Ajattelin osaavaani saksaa kieltä – myös puhuttua – kymmenen vuoden suomalaisten opisto- ja yliopistotason opintojen pohjalta, mutta yllätyksekseni murteiden ymmärtäminen oli vaikeaa.

Näin hän muistelee hauskaa sattumusta vanhan tirolilaisen vuorikiipeilijän kanssa:

– Kerran hissistä astui n. 70-vuotias, hieman kumarassa kulkeva, kokeneen vaeltajan näköinen asiakas. Minä reippaana, vasta pari päivää töissä olleena aktiivisena myyjänä marssin hänen luokseen ja kysyin: – Darf Ihne irgendwie helfen?

Vastaus tuli jostain tiheän pitkän parran takaa: – Haben Sie ’Hackl Stöckl’?

Ihmettelin pari sekuntia ja otin riskin: – Ja. Natürlich. Kommen Sie mit, bitte.

Sitten me marssimme johdollani telineestä riippuvien untuvamakuupussien rivistön eteen ja tartuin pussiin: – Hier, bitte schön!

”Vaeltajan” ilmettä ei onneksi näkynyt kaiken tiheän parran ja ahavoituneen ihon takaa. Tuli vain vastaus: – Was!

Ja niin asiakas marssi vanhemman myyjän puheille sanomatta minulle enää sen enempää. Kysyttyäni asiaa sittemmin avuliaalta ja mukavalta kollegaltani Herr Huettliltä sain lisätietoa: Hän oli kotoisin Italian puolelta Tirolista. Joten annettakoon minulle ’vieraskieliselle aloittelijalle’ anteeksi heikko murteen ymmärtäminen.

Nalle kiipeilyseinällä

Münchener Mercur
Münchener Merkur taisi olla aikaansa edellä. Grüner Behrin seikkailut olisivat varmasti hitti myös somessa. Kuva: Timo Parjanen, kotialbumi

Parjasen vuoteen Münchenissä mahtui monia hauskoja kokemuksia. Münchener Merkur -lehti kuvasi kerran kuukaudessa maskottinsa ”Gruener Behrin” tekemässä jotain hassua ja erikoista. Elokuussa 1979  Gruener Behrin oli määrä harrastaa seinäkiipeilyä maailman ensimmäisen 22 m korkean kiipeilyseinän avajaisissa.

– Osastopäällikkömme kysyi kaikilta yhteisesti, kuka haluaisi sanomalehteen. Kun jäyhät vanhemmat kollegamiehet vaikenivat, minä suomalaisena ”pelimiehenä” ilmoitin uhrautuvani vapaaehtoisesti tehtävään.

Lämmin Föhn-tuuli puhalsi Alppien yli etelästä Müncheniin saakka ja ulkona oli 30 astetta lämmintä. Parjanen veti paksun ja kuumaan, vihreän tekoturkispuvun ylleen ja kiipesi uudelle kiipeilyseinälle.

– Sain tästä kyllä paljon lisäpisteitä esimieheni Herra Wilfarthtin silmissä, nauraa Parjanen.

Suurkaupungin asuntotilanne yllätti

München 1979 / Viinipulloa avaamassa
Ystävykset Timo ja Horst janoisina viinipulloa avaamassa. Kuva: Timo Parjanen, kotialbumi

Kotitiutuminen Müncheniin oli nuorelle suomalaiselle suht’ helppoa:
– Mielestäni München on Mukava ja hieno kaupunki. Positiivista oli, että talvi on toisinaan runsasluminen. Ei suuria ruuhkia, ei melua ja muuta saastetta verattuna muun maailman miljoonakaupunkeihin. Ihmiset olivat yleensä ystävällisiä. Omaperäisiä huumorintajultaan – mutta sehän sopii suomalaisellekin. Saksalaiset olivat varakkaita- mutta ei pihejä.

Parjasella oli palkallinen työpaikka- mutta ei asuntoa Münchenissä, kun hän saapui sinne kesällä 1979.
– Vanhana interrail-matkaajana kartoitin ennakolta keskustaan lähinnä olevat ”Jugendherbergit” eli retkeilymajat. Lähin, jossa oli tilaa, löytyi n. 80 km:n päässä. Niinpä jätin matkalaukkuni – muuta minulla ei ollut matkassa – Hauptbahnhofin tallelokeroon ja menin töihin 10 min. kävelymatkan päähän Neuhauser -kävelykadun toiseen päähän.
– Elämä oli aika kovaa tuossa vaiheessa. Töistä tultuani vein likaiset vaatteet matkalaukkuuni rautatieaseman säilytyslokerolle ja otin puhtaat vaatteet mukaani yöpymispaikkaani Pullachiin.
Kahden viikon kuluttua Parjanen löysi asunnon katolisesta nuorisokodista, 10 minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta. Vuokra oli matala, mutta niin oli kellari-huoneen elintasokin:

– Kurkkupurkki roskiksena, lamppu katossa ilman varjostinta, ikkunan ritilä kolisi aina jalankulkijan kävellessä sen yli. Kylmä vesi ja yhteissuihku käytävällä sekä laverisänky. Puhtaat lakanat sai hakea tosin piha toiselta puolen keittiössä, jossa myös hinnaltaan edullinen bayerilainen aamupala ja illallinenkin tarjottiin. Tutuiksi tulivat Weisswurt, Blutwurst, Sauerkraut, Schweinhaxen, Semmelknödeln jne. Ruoka oli maanläheistä, mutta käytännöllisestä saatavilla kiireisen työn ohessa.Keittiölle voi myös viedä pyykit pestäväksi päivän aikana aamulla töihin lähdettäessä.

– Onneksi kuukauden kuluttua sain talon toisesta kerroksesta puhtaan ja rauhallisen yksiön. Kävin heti hyvän ystäväni, romanialaissyntyisen Horstin, kanssa Floomarketilla Isar -joen varressa puolen tunnin kävelymatkan päässä ostamassa asteikollisen ja manuaalisen putkiradion, jolla voin kuunnella öisin Suomenkin radiota. Ostin muuten myös samalla kympillä vaaleansinisen nahkajakun, josta ystäväni Horst ei ollenkaan pitänyt vaan kommetoi siitä aina pukiessani: ”Hier stinkt nach Leiche!” (Ruumiinhajua ilmassa.)

– Kun hyväksyin ensimmäisen työpaikan Saksassa, ei minulla oikeastaan ollut ymmärrystä siitä, miten kallista eläminen suurkaupungin keskustassa oli. Työpalkkani etuna oli kuitenkin se, että myyntiproviisiolla saattoi tuloja lisätä 10 – 20 % kiireisimpinä myyntiviikkoina. Olin tilanteessa, jossa oli  pakko puhua ja myydä, jotta sain elinkustannukset hoidettua. Ahkeruudella saatoin jopa käydä kerran viikossa halvassa monen elokuvan ”yöleffassa” ja jonain iltana jopa Mc Donald’sissa.

Sellaisia ei oltu Suomessa vielä edes nähty.

Työjakso Saksassa päätyi jo 1980 ja oli aika palata Suomeen viimeistelemään vientilinjan opinnot.
– ”Bayerisch” on kuitenkin jossain määrin kuultavissa vieläkin kun puhun saksaa: ”Sagomal! Was bist du ein Mensch..?” Ja Weizenbier Kristall on parasta antia janoon – ja saatavissa kaikilla maailman kolkilla: Hyvin markkinoitu!

… Timon tarina jatkuu myöhemmin – luvassa asiaa mm. vientikaupasta Frankfurtista …