Posted on 1 kommentti

Sinuttelu ja teitittely

sinuttelu ja Teitittely Saksassa

Saksassa status, asema ja rooli hierarkiassa ovat perinteisesti tärkeämpiä, kuin matalien hierarkioiden Suomessa. Saksalaiset eivät ole sattumalta Müller, Schuhmacher ja Bäcker siinä missä suomalaiset ovat Aalto, Virtanen ja Mäkinen. Kun suomalainen kysyy, mistä päin tulet, kysyy saksalainen usein: Mitä teet työksesi?

Sinuttelu ja teitittely

Teitittely ei ole pelkästään hierarkinen jäänne kivikaudelta, vaan sillä on myös tärkeä rooli saksalaisessa käytöskoodissa. Sillä osoitetaan arvostusta ja kunnioitusta keskustelukumppania kohtaan. Toisaalta, kun teitittelet toista, hän on aina käsivarren mitan kauempana sinusta. On helpompi esimerkiksi esittää kritiikkiä teititellen kuin sinutellen – kokeile vaikka!

Suomessa sinutellaan lähes kaikkia statuksesta riippumatta. Me painamme yläasteen saksan kirjasta helposti mieleen, että kaikkia saksalaisia tulisi teititellä, ja yllätymme ehkä siitä, että maailma muuttuu – Saksassakin.

Teitittely riippuu muun muassa yrityskulttuurista, henkilöiden iästä, tilanteesta ja jopa paikkakunnasta. Entisen Itä-Saksan alueella teititellään vähemmän kuin Lännessä.

Alasta ja paikkakunnasta riippuen sinuttelu on astunut työelämään Saksassa voimakkaasti. Viime vuosien trendi on yritykset, jotka tietoisesti  vaihtavat teitittelyssä sinutteluun – ja saksalaiseen tapaan kirjaavat tämän myös firman käytöskoodiin.

Silti saattaa olla jopa tiimejä, joissa teititellään kollegoita. Monet saksalaiset toivovat teitittelyä työpaikalla ja pitävät myös muuten yksityis- ja työelämän toisistaan erillään.

Sinuttelun ja teitittelyn välimuotoja

On myös ihan normaalia, että jotkut samassa asemassa työskentelevät ovat sinuja keskenään, mutta toiset teitittelevät edelleen, vaan koska kumpikaan ei ole sattunut tarjoamaan per du:ta, tai sopivaa tilaisuutta siihen ei ole vielä tullut. Tämä ei aina ole yksinkertaista saksalaisillekaan.

Teitittelyllä ja sinuttelulla on myös välimuotoja, joista Hamburger Sie lienee tutuin. Siinä käytetään teitittelyä ja etunimeä, esim. „Danke, Matti, ich werde Ihnen das zukommen lassen.“ Tätä voitaisiin käyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöt voisivat periaatteessa olla per du, mutta tietty asema tai tilanne asettaa teitittelyn normiksi.

Münchener du on, kun teititellään ”DU”:ta käyttäen. ”Frau Koski, kannst du bitte Tee aufsetzen?” – itse en ole tätä kuullut koskaan käytännössä, paitsi ehkä omasta suustani kun olen sekoillut sanoissani.

Rheinischer Ihr on tilanne, jossa sinutellaan ryhmää, mutta teititellään yksilöitä, esim. „Schön, das ihr alle gekommen seid! – Frau Kurppa, wie war die Reise?”

Alanko sinutella vai teititellä?

Varmin tapa on siis edelleen teititellä, kun kohtaa uuden ihmisen työelämässä. Jos olet itse vanhempi tai saman ikäinen kuin keskustelukumppanisi, olette hierarkiassa suunnilleen ”samalla tasolla” ja  tunnelma on välitön, voit ehdottaa sinuttelua helposti kysymällä: ”Wollen wir uns duzen?”

Asiakkaita kannattaa aina teititellä, ellei yrityskulttuuri toisin sanele.

Jos tulet uutena henkilönä tiimiin, kannattaa katsella miten muut toimivat, eikä hermostua, jos olet ainoa jota teititellään. Joissain firmoissa du:ta tarjotaan esimerkiksi juhlallisesti koeajan lopussa! Tai kysy vaivihkaa kollegoilta: „Wie läuft das mit dem Duzen hier eigentlich?“

Jos tuntuu, että teit virheen esim. sinuttelemalla suoraan vanhempaa kollegaa, voit myös aina vedota suomalaisuuteen kertomalla, että meillä Suomessa ei ole tapana teititellä.

Tittelit

Ammatillisissa yhteyksissä myös titteli kannattaa painaa mieleen. Vieraampaa henkilöä voi puhutella myös pelkällä tittelillä, Herr Doktor, Frau Professor etc. Tämä kalahtaa korvaan ehkä hitusen vanhanaikaisena, mutta liika kohteliaisuus on kuitenkin parempi kuin liian vähäinen.

Jos henkilöllä on monta titteliä, esim. Dr. Dr. Professor Müller – riittää puhuttelu ”Herr Professor Müller” – toisaalta kirjoittaessa kaikki tittelit tulisi ottaa mukaan.

Saksassa käytetään myös enemmän nimeä puhuttelussa – se on kohteliasta ja henkilökohtaistakin. Sen takia – paina tapaamiesi henkilöiden nimet mieleen tarkasti!

Muuten – koulussa opettajaa ei puhutella tekijänimellä ”Lehrer”, kuten Suomessa, missä lapset kutsuvat muistaakseni opettajaa tuttavallisesti nimellä ”ope”. Saksassa opettaja on esim. ”Frau Meyer” – Perinteisesti Oberstufella eli Suomen lukioiässä opettaja alkaa myös teititellä nuoria. Tähänkin tapaan lienee poikkeuksia enemmän kuin sääntöjä.

Muista lukea myös Viestintä-sarjan muut osat:

1: Saksalainen puhuu, suomalainen kuuntelee?

2: Tervehtiminen työelämässä

Posted on 2 kommenttia

Saksalainen puhuu, suomalainen kuuntelee?

Työelämä ja viestintä Saksassa

Tämä kuva tuli vastaan facebook-feedissäni muutama päivä sitten. Vitsi viittaa tietysti naisten ja miesten rooleihin. Mutta minä -ennen kuin ehdin ajatella asiaa tietoisesti- näin sinivalkoisilla silmilläni suomalaisen ja saksalaisen. Tuntuuko tutulta?

Työpaikka Saksassa / Meemi
Kuva: Jason Adam

Tarkennan vähän: Mielikuvassani ei niinkään ole kyse osaamisesta tai asemasta kuin keskustelurytmistä. Kun saksalaisessa työelämässä neuvotellaan ryhmässä vaikkapa meneillään olevasta asiakasprojektista, ei keskustelun tuoksinnassa puheenvuoroja pyydetä tai anneta, ne otetaan. Kuvassa voisi siis olla saksalainen ja suomalainen. Saksalainen puhuu, ja suomalainen tuntee ettei saa suunvuoroa, on ehkä jopa näreissään. Onko saksalainen töykeä? Suomalaisen mielestä on. Saksalaisen mielestä suomalainen on omituisen hiljainen. Vaivaako sitä joku? Se ei reagoi mihinkään sanottuun, ei nyökkäile mukana, ei tartu keskusteluun… mahtoiko se vähän hymyillä äsken, vai oliko sillä vaan silmässä elohiiri? Saksalaisen mielestä suomalainen on vähän passiivinen. Tai tosi ujo. Hän ei ole ihan varma.

Suomalainen ja saksalainen keskustelurytmi

Suomalaisessa keskustelussa yksi puhuu, muut kuuntelevat hiljaa. Puheenvuoron jälkeen seuraa pieni tauko ja toinen jatkaa – kuin monta monologia peräkkäin. Sanotulla on enemmän painoa, kuin Saksassa: Suomalainen ei edes halua osallistua keskusteluun, ellei hänellä ole tärkeää sanottavaa, joka vie asiaa eteenpäin. Suomalainen kokee osallistuvansa keskusteluun myös kuuntelemalla.

Saksalainen puolestaan tarttuu aloitettuun ajatukseen lennosta ja jatkaa juttuaan pitkäänkin. Hän myös mielellään syventää teemaa ja saattaa innostua keskustelemaan yksityiskohdista pidemmäksikin aikaa. Myös puheenvuorot, jotka kokoavat jo sanottua yhteen, ovat tavallisia.

Saksassa on kohteliasta osallistua keskusteluun myös kuunnellessa esim. pienin nyökkäyksin tai välisanoin (aha, ok, mmm…) sekä osoittaa näin kiinnostusta aiheeseen. Vasta oman mielipiteen esittäminen lasketaan oikeaksi osallistumiseksi keskusteluun.

Tuumailutaukoja ei jaeta Saksassa samaan malliin kuin Suomessa. Pidemmät tauot keskustelussa ovat osallistujille epämiellyttäviä. Kun suomalainen ja saksalainen keskustelevat, suomalainen lahjoittaa puheenvuoron pois jo vetäessään henkeä lauseiden välissä. 

Työelämän keskustelutilanteet

Työelämän viestintätilanteissa Saksassa oletetaan usein reipasta otetta, asioiden ja asiantilan (kyllä, myös keskeneräisten töiden ja projektien!) sanavalmista kommentointia ja ”tilannekatsauksia”. Keskustelutilanteissa suunvuoro vaihtuu lennossa, pieni päälle puhuminen on suotavampaa kuin taukojen jättäminen. Puheenvuoron käyttäminen ja oman mielipiteen sanominen osoittaa kiinnostusta ja motivaatiota – vaikka se sanottava ei olikaan niin originellia tai tähdellistä.

Kiivas argumentointi ja perustelu saattaa kuulostaa suomalaisen mielestä riidalta, mutta se on vain tapa tuoda eri puolia asioista esiin. Saksalaiset eivät ole yhtä konsensushakuisia kuin suomalaiset. Asioista keskustellessa kovakaan argumentointia ei pidetä henkilökohtaisena loukkauksena.

Asiakas- tai neuvottelutilanteissa tai vaikkapa työhaastattelussa rytmi on tietysti vastavuoroisempi ja molemmat osapuolet pääsevät helpommin ääneen. Neuvotteluparteria kuunnellaan ja kunnioitetaan. Suomalaisittain voimakas argumentointi ja kriittinen kyseenalaistaminen kuuluvat kuitenkin usein myös näihin tilanteisiin.

Myös puutteellinen kielitaito voi johtaa lyhyisiin virkkeisiin, argumentoinnin heikkouteen ja vaikeuksiin ”löytää sopivaa hetkeä” omalle ulostulolle. Hyvä vinkki on valmistautua – myös firman sisäisiin – tapaamisiin ja keskusteluihin hyvin ja miettiä omat pääpointit valmiiksi. Jos kielen kanssa on vaikeuksia, kannattaa myös miettiä miten ne esittää. 

Ja lopuksi…

Omien sisäänkasvaneiden kulttuuristen ominaisuuksien muuttaminen on välillä tosi vaikeaa. Saksassa työelämässä suomalaisittain kohteliasta hiljaa kuuntelemisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska kaikkia saksalaisia ei voi muuttaa, ei auta kuin muuttaa omaa ajattelumalliaan ja koittaa avata suunsa.

Summa summarum: Saksalainen ei ole töykeä. Suomalainen ei ole passiivinen. Molemmat vain toteuttavat oppimaansa keskustelutapaa, ja erilainen keskustelurytmi saattaa johtaa erinäisiin väärinymmärryksiin.

Ps. Tällaisia kulttuurijuttuja kirjoittaessa on pakko vähän yleistää ja vetää mutkia suoraksi… tietysti on olemassa myös hiljaisia saksalaisia ja suomalaisia, jotka saavat suunsa auki oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.