fbpx
Wolfsburg / Berliini, Saksa
tyosaksassa@gmail.com

Töissä Saksassa

Työkulttuuri-osan artikkeleissa katsastetaan saksalaisia työelämän toimintatapoja ja viestinnän erityispiirteitä. Miksei minua koskaan kutsuta työhaastatteluun? Miksi epäonnistuin, vaikka osaan hommani ja yritän ihan täysillä? Moni meistä karahtaa vieraan työkulttuurin karikoihin tai ei saa edes mahdollisuutta näyttää osaamistaan. Syitä on monia ja kielitaito lienee niistä päällimmäinen. On hankalaa työskennellä vaikkapa viestinnän ammattilaisena tai myyntityössä, jos takeltelee sanoissa jo itseään esitellessä. 

Työkulttuurin suhteen ei kuitenkaan ole olemassa “yhtä Saksaa”. Suuresta maasta löytyy yrityksiä super-luovista start-upeista perinteisiin keskisuuriin perheyrityksiin ja monikansallisiin konserneihin. Julkisen- ja kolmannen sektorin puolella organisaatiokohtaiset vaihtelut voivat olla vielä suurempia. Saksassa kannattaa siis varautua käyttämään sekä faksia että 3D-kopiokonetta. Joitain yleisiä linjoja voi tietysti vetää – esimerkiksi Bitte schöndanke schön ja Guten Tag kannattaa muistaa joka puolella.

Suomalaisesta perspektiivistä on tärkeä ymmärtää, että Saksa ei ole yksi valtio samalla tavalla kuin Suomi, vaan koostuu osavaltioista, joilla on laaja itsemääräämisoikeus. Työlait ovat tosin kaikissa osavaltioissa samat, mutta kulttuuri ja tavat vaihtelevat eri puolilla Saksaa, ja esimerkiksi Saksan jaon aikaiset perinteet näkyvät edelleen voimakkaasti myös työelämän toimintatavoissa.



%d bloggaajaa tykkää tästä: